Vauvakirjan jatko-osa
Muistatko vauvakirjat? Ne, joihin kirjattiin syntymätiedot, sukupuut ja milloin mitäkin tapahtui ensimmäisen kerran.
Eikö tällainen kirja olisi kiva muultakin ajalta kuin vain ensimmäisiltä vuosilta? Kirja kertoisi muun muassa mitä olet opiskellut, mitä oppinut, kenet tavannut, missä matkaillut, pari- ja työsuhteesi ja kokemuksesi.
Eikö sellaista olisi mukava selata myöhemmin ja katsoa omaa elämäänsä? Muistaa kaikki kauniit muistot, hauskat kommellukset ja ihanat yllätykset. Ehkä jopa oppia jotain omista virheistään. Huomata mahdollisesti toistuvia kaavoja omassa elämässään. Oivaltaa vihdoin, miksi jotain tapahtui.
Oman elämän tähtihetkistä on tärkeää pitää kirjaa. Miksi lopettaa pariin ensimmäiseen vuoteen? On niitä oppimiskokemuksia ja ensimmäisiä kertoja myöhemminkin - toivottavasti läpi koko elämän.
Oman elämäsi vuosikirja
Oman elämäsi vuosikirjan muoto on vapaa ja kysymyksetkin saat valita itse. Tyylillä ei ole väliä. Tärkeintä on, että teet vuosiyhteenvedosta vuosittaisen tavan.
Oma suosikkini on konkreettinen kirja, sillä kirjoissa on jotain maagista. Kirjaa voi pitää kädessään, tuntea paperin, käännellä sivuja ja tulkita käsinkirjoitettua tekstiä.
Jos olet ahkera valokuvaaja, voit tehdä vuosiyhteenvetosi valokuvakirjan muodossa. Kuvathan tunnetusti kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta koska ihmisen muisti on rajallinen, kannattaa kuvien oheen kuitenkin kirjata tarkempia tietoja kuten nimiä, tapahtumapaikkoja, asiayhteys ja ajankohta, jos se ei ilmene kuvasta.
Kuten huomaat, en aseta painoarvoa tyylille, vaan enemmänkin sille, että vuosikirjasi on oman näköisesi. Tämän lisäksi on erittäin tärkeää, että sinusta on mukava tehdä sitä, koska silloin on huomattavasti suurempi todennäköisyys, että myös teet sen - vuosittain.
Vuosikirjasi vakiokysymykset
Keräsin sinulle muutamia kysymyspattereita inspiraatioksi, kun mietit oman vuosikirjasi kysymyksiä.
Tässä Live Your Legend -viikkosuunnittelutyökirjan yhteenvetokysymykset:
- Mistä olen ylpeä?
- Tärkeimmät opetukset
- Merkityksellisiä sitaatteja
- Inspiraatiolähteitä
- Ihmisiä, joita haluaisin tavata
- Inspiroivia ihmisiä, joita tapasin
- Mitä ei tapahtunut?
Leo Babautan zen habits -blogista löytyivät seuraavat yhteenvetokysymykset:
- Asiat, jotka sain tehtyä
- Projektit, joita edistin
- Mitä olen opiskellut
- Mitä tein terveyteni ja kuntoni eteen?
- Muita suuria elämäntapahtumia (osa odottamattomia)
- Asioita, joita opin ja haluan muistaa
- Toiveeni ensi vuodelle
Tämä kolmas kysymyspatteristo on Parhaat vuoteni - Elämänkerrallinen työvihko -kirjasta:
- Vuoden kohokohta
- Saavutukset ja epäonnistumiset koulussa / työssä?
- Koti ja perhe - hankinnat, suhteet, laatuaika
- Hauskimmat vapaa-ajan toiminnot
- Tärkein itsensä voittaminen, saavutus, haaste
- Mieleenpainuneimmat kulttuurielämykset teatterissa, elokuvissa, konserteissa, näyttelyissä.
- Lempilaulu
- Paras luettu teos / julkaisu / blogi
- Matkat, retket
- Vuoden opetus, opitut asiat, tiedonjyvä
- Kaikki, mitä haluat lisätä
Tai sitten lyhyestä virsi kaunis Marie Forleon vuosiyhteenvedon tyyliin:
- Mitä tein, loin tai koin tänä vuonna, mistä olen todella ylpeä?
- Teinkö virheitä, joista opin jotain? Mitä oppimastani voin hyödyntää auttaakseni muita?
- Mistä olen valmis päästämään irti?
Valitse valmis lista, tai muokkaa omaan makuun sopiva kysymyspatteristo.
Kannattaa kuitenkin pitää mukana myös joitain epämukavia kysymyksiä, jotka pakottavat pohtimaan ja kenties myöntämään jotain, mitä et niin mielellään myöntäisi. Sellaisten kautta yleensä tulevat suurimmat oivallukset ja oppimiskokemukset.
Aloita heti
Päätös on sinun, milloin aloitat oman elämäsi tähtihetkien tallentamisen. Suosittelen tietenkin aloittamaan heti.
Tyylilläkään ei ole väliä. Tärkeintä on, että teet vuosiyhteenvedosta vuosittaisen tavan. Lupaan, että kiität siitä itseäsi myöhemmin.
Seuraavan vuosiyhteenvedon tekoa helpottamaan ja päivittäiseksi tavaksi suosittelen kiitollisuuspäiväkirjaa.
Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.