14. heinäkuuta 2016

Kiitollisuuspäiväkirja

Ota kiitollisuus tavaksi


Saatat paahtaa elämässäsi surutta eteenpäin pysähtymättä miettimään ja kiittämään siitä, mitä olet jo saanut aikaan tai kokenut. Kiitollisuus on kuitenkin todettu erittäin hyödylliseksi. Kun olet kiitollinen, se vaikuttaa niin henkiseen kuin fyysiseen terveyteesi sekä ihmissuhteisiisi että siihen miten suhtaudut itseesi.

Jokailtainen kiitollisuushetki


Ota tavaksi jokailtainen kiitollisuushetki. Itse teen tämän ennen sänkyyn menoa ja illan lukuhetkeä.

Suosittelen, että teet tämän muisti- tai päiväkirjaan.

3-10 positiivista asiaa


Kirjoita muistiin vähintään kolme, mielellään ainakin kymmenen positiivista asiaa menneestä päivästä. Ne voivat olla esimerkiksi
- asioita, joista olet kiitollinen
- asioita, joissa olet onnistunut
- asioita, jotka olet saanut aikaan
- iloisia tapahtumia tai kohtaamisia
- ihania hetkiä läheisten kanssa
Periaatteessa mitä vain positiivista, josta sinä olet kiitollinen, että se tapahtui.

Kiitollisena nukkumaan


Kun olet ottanut itsellesi tämän lyhyen hetken, voit mennä hyvillä mielin nukkumaan, sillä sinulla on päällimmäisenä mielessäsi kaikki päivän onnistumiset ja iloiset hetket.

Harjoitus tekee mestarin kiitollisuudessakin


Annoin tämän tehtävän viime lauantaina puolisolleni, joka totesi ensimmäisenä illan jälkeen tehtävän olevan hankala. Yleensä asia, jota et ole tottunut tekemään, tuntuu hankalalta alkuun. Mutta aivan kuten muissakin asioissa, kiitollisuudessakin harjoitus tekee mestarin. Minulla hyvien hetkien talteen poimiminen sujuu nykyään jo rutiinilla.

Muistan toki vielä ajan, kun itsekin keskityin pääasiassa niin sanottuihin epäonnistumisiin, ikäviin kokemuksiin ja tekemättömiin asioihin. Mutta keskittymällä aikaansaannoksiin ja iloisiin asioihin, saat aikaan positiivisen kierteen. Hyvään keskittyminen tuottaa hyvää mieltä ja oloa, ja silloin saat jälleen aikaan enemmän hyviä asioita. Tästä syystä laitoin myös puolisoni tekemään harjoitusta, sillä koin hänen tarvitsevan vahvistusta hyville asioille elämässään.

Koska sinä laitat oman positiivisen kierteesi käyntiin?

Lisää kiitollisuusharjoituksia


Jos sinun on helpompi sitoutua ensialkuun vain viikon haasteeseen, katso 7 päivän kiitollisuuspäiväkirja.

Kiitollisuusharjoitus 2 koskee koko tähänastista elämääsi, joten se sopii mainiosti esimerkiksi oman elämän välitilinpäätöksen tekemiseen tai mielen piristykseen, jos on menossa mollivoittoisempi kausi.




Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti