27. helmikuuta 2018

Älä uhraa elämääsi työnteon alttarilla

Olen tehnyt liikaa töitä. Työpaikallani on nyt ollut jatkuvasti kymmenkunta ihmistä sairaslomalla, ja siihen päälle pyörivät vielä talvilomat. Noin viidenkymmenen hengen työyhteisössä yli viidesosan puuttuminen kyllä näkyy ja tuntuu.

Tottakai varamiehistö on käytössä niin hyvin kuin mahdollista ja välillä on saatu jopa hälytettyä muista yksiköistä porukkaa pelastamaan uppoamassa oleva laiva. Apukäsien avulla saamme sitten laivan kunnialla takaisin satamaan perjantaina ja voimme lähteä hyvillä mielin kotiin viikonlopun viettoon.

Itsekin venyin äärimmilleni parin viikon ajan. Tein uusia henkilökohtaisia ennätyksiä, kun työpäiväni venyivät yli 12 tuntisiksi. En ennen ollut edes ajatellut, että pystyisin niin pitkään päivään, mutta kyllähän se onnistuu, kun vain tekee mielen ja kropan vastalauseista välittämättä.

Ensimmäinen viikko vielä meni, mutta toisella viikolla sitten tyssäsi. Tein heti maanantaina yli 12 tuntia. Tiistaisin on onneksi poikkeuspäivä, jolloin työpäivä on vain viisi tuntia.

Keskiviikkoaamuna sanoin työkaverille, että on pakko lopettaa pitkien päivien teko ja sanoa ei, kun tarjotaan urakkaa. Häpeäkseni joudun kuitenkin myöntämään, että venyin jälleen tekemään yli 12 tunnin päivän.

Torstaiaamuna sanoin työkaverille uudestaan, että nyt on pakko sanoa ei. Harjoittelin jopa ääneen: ei, ei!

Niinhän siinä sitten kävi, että urakkaa tultiin taas tarjoamaan. Kakistelin hetken, ja sain kuin sainkin sitten lopulta sanottua ei. Olin tyytyväinen itseeni, mutta päivä oli kuitenkin niin rankka, että omakin osuus meni ylitöiksi ja päivä venyi yli yhdeksän tuntiseksi.

Perjantaina kroppani protestoi heti aamusta pahalla päänsäryllä, joten jouduin turvautumaan särkylääkkeisiin pitääkseni itseni työkykyisenä.

Taas tultiin tarjoamaan urakkaa. Katsoin esimiestä epäröivästi enkä saanut sanaa suustani. Lopulta hän sanoi, että sano vain ei, ja tein helpottuneena työtä käskettyä. Hän naurahti, ja sanoi hyvä.

Päänsärystä huolimatta hoidin oman tonttini kunnialla loppuun perjantaina kahdeksassa tunnissa. Ylitöitä toki siitäkin kertyi, kun työpäivän pituudeksi oli budjetoitu vain 7,5 tuntia.

Selvisin järkyttävästä työviikosta, mutta viikonloppu menikin sitten toipuessa. Lauantaina oli aivan kamala päänsärky koko päivän ja illalla puntaroin, otanko rentoutumiseen drinkin vai kolmiolääkkeen. Päädyin sitten voimakkaisiin särkylääkkeisiin ja lihasrentouttavaan ja painuin pehkuihin hyvissä ajoin.

Sunnuntaina olikin sitten taas hieman enemmän energiaa ja selvisin päivästä ilman särkylääkkeitä. Mutta en voi millään väittää, että viikonloppu olisi ollut kovin nautinnollinen, kun siitä yli puolet meni kropan toipuessa työviikon rasituksesta.

Raha vai vapaa-aika?

En ymmärrä, miten toiset jaksavat päivästä ja viikosta toiseen tehdä ylimääräistä. Hyvät rahathan siitä saa, kun tekee sekä omat että jonkun muun työt, mutta minun kroppani ei vain kestä sitä.

En ehdi palautua yön aikana seuraavaksi työpäiväksi. Lisäksi minulla ei jää energiaa eikä aikaa mihinkään muuhun elämässä, kun arki-iltojen lisäksi viikonloputkin menevät toipuessa. Ei se ole elämää.

Raha vai terveys?

Onhan se toki kiva tienata hieman enemmän, tai jopa paljonkin enemmän, jos tuota jaksaisi tehdä viikosta toiseen, mutta minä joudun toteamaan, että raha ei korvaa terveyttä.

Jos pilaan nyt taas terveyteni, en välttämättä saa sitä enää takaisin, tai ainakin toipumiseen voi mennä todella kauan. Siitä on kohta kuusi vuotta, kun vedin kroppani loppuun, koin fyysisen burnoutin ja jouduin lopulta totaaliseen liikuntakieltoon. Siinä kunnossa en pystyisi nykyistä työtäni tekemään.

Raha vai onni?

Rahalla ei myöskään pysty ostamaan onnea. Jos tekisin ympäripyöreitä päiviä, minulla olisi kyllä rahaa, mutta ei aikaa käyttää sitä. Tai sitten kaikki tienattu raha menisi työkunnon ylläpitämiseen, mikä ei sekään olisi minusta kovin mielekäs oravanpyörä.


Elämä - joka päivä

Minä haluan ehtiä elää omaa elämääni - mielellään joka päivä.

Haluan ehtiä olla sosiaalinen, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Haluan ehtiä lukea kirjoja. Haluan ehtiä kirjoittaa. Haluan ehtiä harrastaa liikuntaa ja pitää huolta kehostani ilman, että säryt siihen pakottavat.

En tykännyt itsestäni silloin kun tein pitkää päivää. Olin väsynyt ja kiukkuinen, enkä jaksanut ottaa kontaktia saatikka jutella muiden kanssa. Ilo katosi elämästäni enkä enää nauttinut arjestani, jota leimasi jatkuva väsymys ja pahenevat säryt.

Toipuminen nukkumalla

Tällä hetkellä toivun edelleen tuosta rykäyksestä. Viime viikolla en tehnyt lainkaan ylimääräistä ja lähdin joka päivä etuajassa kotiin liukuman sallimissa rajoissa. Olen nukkunut paremmin ja enemmän kuin aikoihin. Luovuin suosiolla jopa kuntosalista, jotta sain nukuttua riittävästi.

Tiistaina vielä haukottelin aamusta iltaan enkä puhunut sanaakaan ylimääräistä.

Keskiviikko meni jo hieman paremmin. Jaksoin taas olla sosiaalinen töissä ja nauroin työkavereiden kanssa lounastauolla. Ihailin pakkasessa kimaltelevaa lumivalkoista luontoa.

Torstaina, kun minulla oli jo kaksi yli seitsemän tunnin yöunta takanani, pystyin jälleen tuottamaan tekstiä, niin kirjallista kuin suullistakin. Työkaverikin totesi, että alan taas olla oma itseni, kun puhua pälpätin.

Hyvin nukuttujen yöunien jälkeen ilo palasi pikku hiljaa elämääni. Palautin sen yksinkertaisesti nukkumalla.

Työ on vain työtä

Tämä oli minulle jälleen loistava muistutus. En enää uhraa elämääni työlle. Se ei ole sen arvoista. Elämässä on niin paljon muitakin asioita kuin työ. Toisaalta työkin sujuu paljon paremmin, kun elämän muut osa-alueet ovat kunnossa. Pidän itsestäni paljon enemmän virkeänä ja iloisena. Täynnä tarmoa ja intoa.

En valitettavasti jaksa tehdä toistuvasti useamman ihmisen töitä, vaikka kuinka haluaisin, sillä olisihan se hienoa auttaa ja tienata hyvin. Mutta minun on tyydyttävä siihen, että teen yhden ihmisen työt. Kaikki eivät tee edes sitä.

Haluan olla ylpeä siitä, että hoidan omat työni. Minun on taottava päähäni, etten ole huono työntekijä, kun en jaksa tehdä enempää kuin yhden ihmisen työt. Koen nimittäin ajoittain huonommuutta siitä enkä ymmärrä, miten jotkut jaksavat. Mutta on muistettava, että jokaisen tilanne ja tausta on eri. Minun on vain hyväksyttävä omat rajani ja kunnioitettava niitä. Kun kone on jo kerran ajettu loppuun, ei se enää toimi kuin uusi.

Minun vahvuuteni ovat muualla kuin suorittavassa fyysisessä työssä, sillä kyllä minun mieleni siihen pystyisi, mutta kroppani ei. Se sanoo sopimuksensa irti erittäin nopeasti, joten minun on parasta pitää se tyytyväisenä, sillä haluan jatkaa yhteistyötämme vielä pitkään.


Haluatko saada joka maanantaiaamu parasvointia sähköpostiisi?

Tilaa Nyt on aika -viikkokirje. Saat lisäksi heti ohjeen onnistuneen päivän luomiseen, sillä oikea aika aloittaa on juuri nyt.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti