14. maaliskuuta 2017

Onko sinulla suunnitelma poikkeustilanteisiin?

Onko elämässäsi joskus tilanteita, jolloin tekisi mieli vedota force majeureen eli suurempaan voimaan tai ylivoimaiseen esteeseen tai tapahtumaan, joka estää sinua toimimasta normaalisti?

Minulla on ollut sellainen tilanne nyt liian monta kertaa muutaman kuukauden sisällä.


Missä menee armollisuuden ja laiskuuden raja?


Sairastuin loppiaisena kesken isoisäni 95-vuotissyntymäpäiväjuhlien. Seuraavana päivänä olin yli 39 asteen kuumeessa, enkä kirjaimellisesti pystynyt muuhun kuin perustarpeiden tyydytykseen: nukuin, join, söin ja kävin vessassa. En edes jaksanut viihdettä kuluttaa.

Sen verran energiaa kuitenkin oli, että jaksoin hiukan murehtia. Maanantaiaamuna klo 5 pitäisi olla viikkokirje lukijoiden sähköpostissa. Miten ihmeessä saan sen hoidettua?

Kuinka sairas pitää olla, jotta voi luistaa lupauksesta?


Lauantain hurahtaessa ohi nukkuessa jatkoin pohdintaani sunnuntaiaamuna. Jaksanko laittaa kirjeen? Ymmärtäisivätkö lukijat, jos sanon olleeni kipeä? Lähetänkö silti jonkun lyhyen viestin, vaikka en lähettäisikään kirjettä? Olisiko se parempi, kuin olla kokonaan lähettämättä mitään?

Lopulta otin itseäni niskasta kiinni, hain kannettavan tietokoneeni sohvalle, ja lähetin alkuviikosta kirjoittamani viikkokirjeluonnoksen sähköpostiini luettavaksi. Mutta vain lähetin. En tehnyt asialle sillä hetkellä sen enempää.

Sen sijaan jatkoin taistelua mielessäni. Teenkö kirjeen loppuun vai skippaanko ensi viikon sairastumiseen vedoten? Jos vetoan sairastumiseen, laitanko jonkun viestin siihen liittyen vai mainitsenko asiasta vasta seuraavassa kirjeessä? Kuinka moni lopettaa tilaamisen, jos yksi viikko jää välistä?

Sunnuntaina kuume jäi reiluun 38 asteeseen ja jaksoin jo katsoa hetken telkkariakin miehen seurana.

Iltapäivällä lopulta rohkaisin mieleni ja luin alkuviikolla kirjoittamani luonnoksen. Onnekseni sain yllättyä positiivisesti. Teksti oli sen verran valmista kauraa, että päätin runnoa sen loppuun.

Tein muutaman korjauksen, lähetin kirjeen oikolukijalle ja sanoin, että asialla on kiire. Pitäisi olla jo luettu.

Hän onneksi ehti auttaa. Tein vaadittavat korjaukset ja ajastin kirjeen maanantaiaamulle.

Jos olisin ollut terve, olisin varmasti editoinut kirjettä vielä enemmän. Mutta totesin kuitenkin, että se oli siinä tilanteessa jo riittävän hyvä ja sai kelvata. Oli se ainakin huomattavasti parempi kuin olla lähettämättä kirjettä.

Älä jätä tärkeitä asioita viime tippaan


Sillä kertaa selvisin säikähdyksellä. Oikeastaan murehdin asiaa turhaan koko viikonlopun.

Sain kuitenkin taas hyvän muistutuksen siitä, että asioita ei todellakaan kannata jättää viime tippaan. Enkä onneksi ollutkaan täysin jättänyt. Olin kirjoittanut ja editoinut kirjettä alkuviikosta ja se oli käytännössä katsoen jo valmis. Kuumehöyryissä en vain lauantaina muistanut, mihin jamaan kirje oli jäänyt.

Jos minulla ei olisi ollut loppusilausta vaille valmista luonnosta, tilanne olisi ollut aivan toinen. Mitään uutta en olisi tuona viikonloppuna saanut aikaan, joten silloin todennäköisesti olisi jäänyt viikko välistä, tai minun olisi pitänyt lähettää vain joku lyhyt viesti.

Olisinko siinä tapauksessa ollut laiska? Vai olisiko kuume ollut hyvä syy? Olisin kuitenkin voinut tehdä sen aiemmin enkä jättää viime tippaan.

Mielestäni pitää olla täysin kykenemätön kirjoittamaan, jotta viikkokirjeen lähettämättä jättäminen on ok. Syyt ovat yleensä aina tekosyitä. Eikö totta? Esimerkiksi se, että jotain ei kerkeä, on yleensä vain huonoa suunnittelua.

Vielä viimeinen näpäytys


Pikakelataan loppiaisesta seitsemän viikkoa eteenpäin. Perjantaiaamuna herätessäni oloni on nuhainen. Töihin päästyäni alan palella. Olo on huono, mutta koska on suhteellisen helppo työpäivä ja viikonloppu edessä, päätän taistella loppuun. Suomalaista sisua vai tyhmyyttä, sen voi jokainen päättää itse.

Kun työaika lopulta päättyy, ryntään kotiin peiton alle. Perjantai-ilta menee levätessä, samoin koko lauantai. Minulla on kuumetta, nuha, kurkkukipua ja häiritsevimpänä oireena kova päänsärky.

Siinä lauantaina kuumeessa sohvalla maatessa kiroan taas hiljaa mielessäni lähestyvää viikkokirjeen deadlinea. Miten voi olla mahdollista, että olen jälleen samassa tilanteessa.

Onneksi oloni kohenee sen verran sunnuntaiksi, että jaksan aamulla istuutua tietokoneen ääreen ja tehdä mitä on tehtävä. Jälleen kerran saan olla kiitollinen siitä, että kirje on jo loppusilausta vaille valmis.

Opinko jotain?


Olin joulu-helmikuun välisenä aikana yhteensä kolme kertaa kuumeessa. Opinko jotain? Tai ehkä vielä tärkeämpi kysymys esitettäväksi on: muutinko jotain?

Onnekseni vastaukseni on kyllä!

Prioriteetti numero yksi


Olen priorisoinut viikkokirjeen lähetyksen tärkeimmäksi asiaksi elämässäni tällä hetkellä. Se tulee hoidettua, tuli mikä tuli. Kuten todettua, sen hoidan vaikka kuumeessa sohvan pohjalla.

Kyse ei ole ulkopuolisesta pakosta tai vaatimuksesta, vaan omasta päätöksestäni. Kun olen luvannut jotain, haluan pitää lupaukseni.


Puskurin rakennus 


Ihannetavoite on, että kirjeitä olisi varastossa valmiina odottamassa lähetystä. Eli jos jollain viikolla en syystä tai toisesta pysty kirjoittamaan, voisin vain kaivaa valmiin jutun varastosta ja lähettää sen.

Aikoinaan aloittaessani kuukausikirjeen lähetyksen, sain kirjeen valmiiksi aina vasta juuri ennen lähetyshetkeä. Kun ryhdyin kirjoittamaan viikkokirjettä, otin tavoitteeksi ajastaa sen viimeistään edellisenä iltana, ja onnistuinkin siinä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, jolloin jätin ajastuksen maanantaille.

Haaveilin, että kirje olisi valmis ennen viikonloppua, mutta siihen en koskaan kyennyt. Jätin viimeistelyn aina edelliseen päivään eli sunnuntaille.

Mikä muuttui


Otin nyt vihdoin opiksi sairastumisista ja olen saanut rakennettua viikon puskurin. Eli kun sinä luet tätä kirjettä, minulla on jo ensi viikon kirje valmiina odottamassa lähetystä ja sitä seuraavan viikon kirje työn alla.

Force majeure


Vielä ei ole tullut vastaan ylivoimaista estettä, joka olisi estänyt viikkokirjeen lähetyksen. Toki toivon, ettei sellaista tilannetta tulekaan vastaan, mutta elämä on ihmeellistä, eikä koskaan tiedä etukäteen mitä tapahtuu.

Siksi jätänkin sinut nyt pohtimaan omaa elämääsi:

  • Onko elämässäsi asioita, joita ei vain voi jättää tekemättä, tai joita et haluaisi jättää tekemättä?
  • Miten olet tällä hetkellä varautunut poikkeustilanteisiin?
  • Miten voisit varautua jatkossa?
  • Onko sinun mahdollista rakentaa jonkinlainen puskuri tai varajärjestelmä, joka antaa joustoa poikkeustilanteiden varalle?
  • Milloin teet sen?


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti