28. toukokuuta 2013

Liiku päivittäin - ja tee se ilolla

Liikkumista on monenlaista. Kun mietit liikuntaa, älä laske siihen vain kuntosalilla vietettyjä tunteja. Kaikki keholla tehty liike voidaan mielestäni laskea hyvillä mielin päivän liikkumisannokseen. Esimerkiksi liikkumista on se kun kannat ruokakassit kotiin lähikaupasta, nostelet lapsia, leikit koiran kanssa tai vietät intohimoisen hetken puolisosi kanssa.

Arkiliike työn lomassa


Pidä huoli kehosi toimintakyvystä liikuttamalla sitä. Älä jämähdä tietokoneen ääreen tunneiksi, älä edes yhdeksi tunniksi, vaan liikuta kehoasi säännöllisesti. Jos istut työpisteelläsi, nouse seisomaan ja venyttele.

Toimistotyössä hyvä vinkki on sijoittaa tulostin niin, että joutuu nousemaan ylös ja kävelemään sen luokse. Kaiken ei ole hyvä olla käden ulottuvilla sillä liikkuminen ja keskeytykset staattiseen työasentoon ovat vain hyväksi. Vähintään kerran tunnissa on hyvä nousta ylös ja liikuttaa kehoa.

Seisomatyössä taas on hyvä tauolla päästä istumaan ja lepuuttamaan jalkoja. Itse olen kyllä huomannut, että seisomatyöstä kehoni tykkää enemmän kuin istumatyöstä. Toki alkuun selkä ja jalat väsyvät, mutta kun seisomiseen taas tottuu, niin kehoni voi paljon paremmin seisotun kuin istutun työpäivän jälkeen.

Onneksi toimistoissakin ovat yleistyneet seisovat työpisteet, joten sinun on mahdollista tehdä toimistotyötäkin seisten.

Aloita liikkuminen sinulle sopivalla tasolla


Itse tiedät mikä on taustasi ja mikä on kuntosi.

Aloita valitsemalla portaat hissin sijaan, ja kävely tai pyöräily auton tai julkisen kulkuvälineen sijaan. Tämän hyötyliikunnan lisäksi, kävely talon tai korttelin ympäri on jo saavutus, jos et ole liikkunut lainkaan.

Liiku ilolla


Valitse sinulle sopiva liikuntalaji. Jos inhoat juoksemista, älä juokse! Jos inhoat kuntosalia, älä mene sinne! Mieti, mistä sinä tykkäät.

Kävelylenkit ovat loistava tapa aloittaa liikunta. Tanssillinen jumppa voi olla niin suuri nautinto, ettet edes muista ajatella harrastavasi liikunta, kun vain nautit niin paljon tanssimisesta. Tai jos rakastat joukkuelajeja, mene vaikkapa potkimaan jalkapalloa kavereiden kanssa.

Unohda suorittaminen ja keskity nautintoon. Etsi ja löydä sinulle sopiva laji, jota voit harrastaa ilolla. Ilon kautta liikkumisesta tulee säännöllistä ja pysyvä tapa, joka ei hetkahda tauoista. Iloa tuottavan harrastuksen pariin on mukava palata vaikka kuinka pitkän tauon jälkeen.

Mistä sinä nautit? Mitä odotat, aloita jo tänään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti