27. toukokuuta 2013

Hyvä seura parempi ruoka

Syötkö yksin?

Teetkö samalla jotain muuta, kun syöt? Esimerkiksi olet tietokoneella, katsot televisiota, luet lehteä tai teet töitä.

Syötkö kiireessä?

Naposteletko jotain ohimennen samalla kun teet jotain muuta?

Jos vastasit 1-4 kysymykseen kyllä, kannattaa ehdottomasti lukea alla oleva teksti.

Syö seurassa


Hyvä lähtökohta terveellisempään syömiseen on, että syö seurassa. Älä syö yksin. Vaikka ruoka olisi mitä, mutta jos syöt sen ihanassa seurassa, sillä on huomattavasti parempi vaikutus hyvinvointiisi, kuin yksin sama ruoka nautittuna. Myös tietenkin siltä kannalta, että jos ei-niin-terveellisen ruoan määrä on vakio, kuten esimerkiksi yksi pussillinen, niin jaettuna se vaikuttaa sinuun vähemmän.

Kun syöt seurassa, on helpompi keskittyä vain syömiseen, koska sinulla on joku, jolle olla läsnä ja jonka kanssa jutella. Seurassa tulee myös syötyä hitaammin. Ensinnäkin koska hotkiminen on epäkohteliasta ja tyhmän näköistä. Toiseksi jos pidät kiinni hyvästä tavasta olla puhumatta ruoka suussa, tulee ruokailuun väkisinkin taukoja, kun pidät yllä keskustelua.

Perheen yhteinen hetki - mielellään päivittäin


Monissa perheissä kullakin perheenjäsenellä on omat aikataulut ja yhteisen ruokailun järjestäminen saatetaan siten kokea hankalaksi. Mutta yhdelläkin yhteisellä ruokahetkellä päivässä, on merkittävä vaikutus perheen hyvinvointiin ja kommunikointiin. Tieto kulkee paremmin, kun istutaan edes kerran päivässä saman pöydän ääreen. Näet ja kuulet miten kukin voi.

Lapsettomien pariskuntien on helpompi järjestää yhteinen rauhallinen ruokailuhetki. Aamiaisen ja illallisen nauttiminen yhdessä tarjoaa loistavia mahdollisuuksia katsastaa oman rakkaan olotila ja ajatukset.

Tehkää yhteisistä ruokailuista hauskaa ja rentoa. Vaihdelkaa kokkia ja olkaa tyytyväisiä siihen, että joku kokkaa. Lapsetkin on hyvä ottaa mukaan ruoanlaittoon, jotta hekin oppivat nuoresta pitäen ruoanlaiton jalon taidon. Ja jos joskus aikaa on vähän, niin lämmitetty valmisruoka ja kotiinkuljetuksella tilattu ravintolaruokakin kelpaa.

Pääasia on, että rauhassa istutte alas syömään yhdessä.

Sinkkuruokailu


Jos olet sinkku ja asut yksin, niin hakeudu seuraan syömään töissä ja harrastuksissa. Sovi lounastreffeistä ystävien kanssa.

Rento keskusteluhetki


Ruoan ääressä on mukava keskustella kuulumisista ja ajankohtaisista menoista ja asioista.

Sulkekaa televisio ja radio, tietokoneen näyttö pois päältä, lehdet pois - keskittykää ainoastaan syömiseen ja seurassa oleviin. Tarvittava viihde tulee ihmisistä. Kysy, mitä kuuluu. Kerro mitä suunnitelmia ja menoja sinulla on. Pysykää ajan tasalla toistenne elämistä ja olosta.

Työasiat on hyvä jättää työpaikalle. Myös yrittäjän on hyvä keskittyä puhumaan perheen asioista ruokapöydässä. Työ on vain työtä. Valtaosa ajastasi kuuluu muihin asioihin kuin työhön, tai ainakin niin kuuluisi. Mitä Sinulle kuuluu?

Puhukaa mukavista asioista. En väitä, ettei huonoistakin asioista voisi ja kuuluisi puhua, mutta jättäkää ne mieluummin ruokailuhetken ulkopuolelle. Tehkää ruokahetkestä mukava yhteinen hetki. Syökää rakkaudella tehty ruoka rakkaudella. Ruoan on tarkoitus tehdä hyvää mielelle ja keholle, joten luokaa siihen sopivat olosuhteet.

Hyvää ruokahalua


Ruokapöydässä kannattaa kiinnittää huomiota hyvien tapojen noudattamiseen. Toivota hyvää ruokahalua - vaikka olisit yksinkin, niin toivota itsellesi hyvää ruokahalua ääneen. Se auttaa keskittymään käsillä olevaan hetkeen.

Kiitos


Ruokarukouksen lausuminen, oli se sitten vaikka vain "kiitos ruoasta",  keskittää huomion ruokaan ja sen tarjoajaan. On hyvä muistaa olla kiitollinen siitä, että saa hyvää, ravitsevaa ruokaa päivittäin - monta kertaa päivässä. Kaikille tämä ei ole itsestään selvää, joten on hyvä muistaa olla kiitollinen ruoasta.

Ruokailun lopuksi on kohteliasta kiittää kokkia, joka valmisti aterian ja/tai sitä, joka tarjosi ruoan. Annetaan huomio ja arvostus heille, joiden ansiosta saimme nauttia herkullisen aterian.

Nautintohetki monta kertaa päivässä


Ruoan ja ruokailun kuuluu olla nautinto. Tee siitä nautinto. Varaa ruoan valmistukselle ja ruokailulle riittävästi aikaa, ettei sitä tarvitse tehdä kiireessä.

Istu alas, rauhoitu, rentoudu ja nauti. Ruoan on tarkoitus luoda sinulle hyvää oloa, uudistaa solujasi ja ylläpitää terveyttäsi. Vahvista tätä vaikutusta syömällä rauhassa, pureskelemalla ruokasi kunnolla ja syömällä sinulle sopivaa ruokaa.

Hyvää ruokahalua ja ihanan nautinnollisia, rauhallisia ruokailuhetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti