14. toukokuuta 2014

Luovu niin saat

Rakensin itselleni pääsiäisenä seisomatyöpisteen, josta syntyi dominoefekti. Olen nyt pääsiäisestä lähtien käynyt järjestelmällisesti läpi tavaroitani ja hävittänyt kaiken tarpeettoman.

Olo on loistava. Malttamattomuuteni tulee toki ilmi siitä, ettei mikään tunnu riittävän. Vaikka päivässä saisi 1-2 kassillista roskaa tai poisvietävää kasaan, sekään ei tunnu riittävän.

Tässä ei todellakaan ole kyse yksi tavara päivässä projektista, vaan pikemminkin sata tavaraa päivässä projektista, kun laskee esimerkiksi jokaisen erikseen käsitellyn paperin. Parhaimpina päivinä voidaan puhua jo varmaan sadoista papereista. Kauhulla muistelen arkiston siivouspäiviä...

Tavaroista luopuminen


Luopuminen on loistava tapa saada tilaa uudelle. Tavaroista luopuminen on helppo ja konkreettinen tapa aloittaa.

Huomioi kuitenkin, että luopuminen vie oman aikansa, vaikka itse tavaran roskiin heittäminen olisikin nopeasti tehty. Laatikon, jonka käsittely puoli vuotta sitten oli mahdotonta, läpikäynti onnistui nyt muutamassa minuutissa.

Välillä onneksi lyhyempikin kypsymisaika riittää. Viikko tai vaikka vain yksi yö välissä voi riittää siihen, että luopumispäätös on valmis. Tai pikkusiskon kommentti: "ainahan voit sitten ostaa uuden, jos tarviit". Niinpä, ihanan yksinkertaista ajattelua, kun tunteet on poissa päätöksentekoprosessista. 

Tässä alla kaksi kirjavinkkiä, jos kaipaat motivaatiota tai apua miten saada tavaroista luopumisprojekti alkuun. Noita kirjoja lukiessa ainakin itsellä sormet syyhysivät päästä siivoamaan. Myös aiemmasta kirjoituksestani löydät muutaman perusvinkin kodin siivoamiseen ja luopumispäätösten tekoon.
  • Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä - tavarat, paperit ja aika haltuun
  • Karen Kingston: Paikat kuntoon feng shuin avulla

Luopuminen on myös hyvä tapa tienata muutama euro, kun laittaa tavaroita nettihuutokauppaan tai kirpputorille myyntiin. Tai sitten antaa ilmaiseksi hyväntekeväisyyteen. Se tuo suurta iloa, kun tietää esineen saavan uuden onnellisen omistajan.

Ihmisistä luopuminen


Kun olet päässyt vauhtiin tavaroiden kanssa, voit pohtia, onko omassa lähipiirissäsi ihmisiä, joista olisi hyvä luopua, tai ainakin joiden seurassa olisi hyvä viettää vähemmän aikaa.

Ajatuksista ja tunteista luopuminen


Tämä on mielestäni kuitenkin se vaikein osa-alue - omista pinttyneistä ajatuksista luopuminen ja korvaaminen jollain paremmilla. Hankalaa siitä tekee se, että omat ajatukset tulee ensin osata tunnistaa, jotta niitä edes pääsee työstämään.

Louise L. Hayn klassikkoteos Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa. Se on yksi lempikirjoistani.

Mielen siivouksessa pääset helposti alkuun näillä harjoituksilla: Mielen siivous osa 1ja osa 2. Aivan kuten kodin siivoaminen vaatii konkreettisia toimia, niin vaatii myös sen oman mielen siivoaminen.

Tilaa uudelle


Kaiken tämän luopumisen ideana tietenkin on, että saat tilaa uudelle. Välttämättä uusia tavaroita ei tarvita, vaan luopumalla maallisesta omaisuudesta saat kotiisi tilaa elämälle. Tilaa tanssille, leikille, olemiselle... Mitä ikinä haluat tehdä uudessa inspiroivassa kodissasi.

Kun valitset paremmin ihmiset joiden seurassa vietät aikaa, vietät oletettavasti enemmän aikaa itsellesi tärkeiden ihmisten seurassa.

Kun pääset eroon sinua rajoittavista ajatuksista, pääset oikeasti toteuttamaan unelmiesi elämää, kun et itse enää ole sabotoimassa itsesi.

Lakkaa kertomasta itsellesi, ettet osaa, voi, kykene tai pysty. Kerro itsellesi mieluummin, miksi juuri sinä pystyt siihen.

Meillä jokaisella on oikeus lähteä tavoittelemaan unelmiamme. Oli se unelma sitten kuinka suuri tai mahdottomalta tuntuva tahansa. Meillä jokaisella on oikeus ja velvollisuus tavoitella sitä mitä me oikeasti haluamme tässä elämässä.

Minä jatkan kotini siivousta valmistellen sitä tulevia suuria ja pieniä elämänmuutoksia varten. Samalla otan päivittäin askelia unelmiani kohden ja kun huomaan ajatuksen tai tunteen, joka ei palvele hyvinvointiani, käsittelen sen niin, että pääsen jatkamaan matkaa.

Varmista, että ympäristösi - niin henkinen kuin fyysinen - vie sinua elämässäsi eteenpäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti