Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsetehty. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsetehty. Näytä kaikki tekstit

21. marraskuuta 2017

Seinäkalenteri tarpeen mukaan

Hiljattain sain kuulla hämmästelyä siitä, kuinka kirjakaupoissa oli jo lokakuussa esillä tulevan vuoden seinäkalentereita ja kuka ihme niitä enää edes käyttää.

Minä ainakin käytän. Tänä vuonna minulla on ollut kotona käytössä jopa neljä seinäkalenteria, joiden lisäksi aktiivisessa käytössä on ollut kolme taskukalenteria.

Tammikuusta saan käyttööni neljännen taskukalenterin ja lisäksi tarvitsen ainakin kolme uutta seinäkalenteria tulevalle vuodelle. Työpaikalla olevia kalentereita en edes laske näihin lukuihin mukaan, vaan puhun nyt ainoastaan kotonani käytössä olevista kalentereista.

Sitä oikeaa seinäkalenteria metsästämässä


Kotini työnurkkaukseen haluan ison vuosikalenterin viikkokirjeiden aiheiden suunnittelua varten. Koska kalenteri tulee olohuoneeni seinälle, tulisi sen myös miellyttää silmää.

Kävin katsomassa kalentereita muutamassa kirjakaupassa, mutta ostokynnys ei ylittynyt. Ensinnäkin värit eivät miellyttäneet ja toisekseen niissä oli pääasiassa vain päivänumero ja nimipäivät. Nimipäivistä en välitä tässä kalenterissa, vaan kaipaan enemmänkin tyhjää tilaa suunnittelulle ja muistiinpanoille.


Tulosta itse kalenteri


Sitten sain idean, että tulostan netistä jonkin valmiin kalenteripohjan. Jos jaan vuoden kuudelle paperille, saa siitä jo ihan mukavan kokoisen kalenterin.

Menin tutulle sivustolle, jolla saa tulostettua suomenkielisen kalenterin, mutta jouduin toteamaan, että vaihtoehtoina oli vain joko yksi kuukausi tai kaksitoista viikkoa per sivu. Jälkimmäinen vaihtoehto sopisi loistavasti 12 viikon vuoteen, mutta nyt halusin näkyviin koko vuoden kerralla. Lisäksi en saanut ulkonäöstä mieleistäni rajoitetuilla muokkausvaihtoehdoilla.

Tee itse kalenteri


Lopulta tajusin, että saan varmasti nopeiten ja helpoiten tehtyä haluamani kalenterin taulukkolaskentaohjelmassa.

Itseasiassa se kävi loppujen lopuksi jopa yllättävän helposti, kun käytti hyväksi ohjelman kopiointiominaisuutta. Kirjoitin vain kahden viikon päivämäärät ja sitten sainkin kopioitua koko loppuvuoden.


Omien tarpeiden mukainen kalenteri


Itse tekemäni kalenteri on mustavalkoinen, joten mikään väri ei ärsytä pidemmän päälle ja saan siihen piristystä värikkäillä post it -lapuilla, joita käytän suunnittelussa.

Viikkonumerot ovat sekä viikon alussa että lopussa, ja jokaisen päivän kohdalla on viikonpäivä, päivänumero ja kuukausi. Näin minun ei tarvitse katseella etsiä, mikä kuukausi tai viikonpäivä on kyseessä, sillä näen kaiken tarpeellisen tiedon yhdestä kohtaa.

Käytössä toki vasta näen, mitä kalenterista puuttuu tai mitä siinä ehkä on liikaa. Nyt se toki on niin yksinkertainen, etten usko siinä olevan mitään liikaa, vaan enemmänkin siitä ehkä puuttuu jotain tarpeellista.


Luo ympäristö, joka palvelee sinua


Tämä oli minulle hyvä muistutus, ettei tarvitse tyytyä siihen, mitä tarjotaan valmiina, jos se ei palvele tarpeita. Itselleen kannattaa luoda mielekäs ympäristö, jossa on helppo olla ja toimia ja joka ehkä jopa inspiroi sinua.

Pienellä vaivalla voit saada aikaan jotain, joka palvelee sinua paljon paremmin. Lisäksi itse tekemällä voi päästä jopa halvemmalla. Minulla ainakin oli jo kaikki tarvittava olemassa seinäkalenterin tekemiseen.


Päivitys onnistuu milloin vain


Itse tehdystä kalenterista on sekin etu, että sitä voi koska tahansa muokata, päivittää ja tulostaa uudestaan.

Kätevää siinä on myös se, että sen pystyy aloittamaan mistä päivästä tahansa.

Omatekoisessa kalenterissa uusi vuosi ja uuden alku voi olla milloin vain. Minulla se oli nyt marraskuun kuudes.

Koska sinun uusi kalenterivuotesi alkaa?

P.S. Tässä sinulle samainen kalenteri, jonka tein itselleni, mutta alkaen tästä päivästä. Voit tulostaa sen sellaisenaan (pdf-muoto) tai muokata omannäköiseksesi (excel-pohja).




Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

14. maaliskuuta 2015

Seisomatyöpiste 2.0 ja matkaversio 1.0

Kirjoitin viimeksi seisomatyöpisteestä viime heinäkuussa. Sen jälkeen olen muuttanut, ja työpisteeni on tuunautunut pikku hiljaa entistä paremmaksi.


Muutokset työpöydän päällä


Hankin vihdoin rannetuellisen hiirimaton, josta haaveilin viime kesänä. Lisäksi hankin uuden usb-jakajan, kun vanha alkoi kiukuttelemaan. Uusi on toiminut moitteetta ja on paljon sirompi ja kauniimpi kuin vanha musta malli.

Kaiuttimet on nyt paremmin sijoittettuna. Tuo puinen tarjotin, joka pitää oikean puoleista kaiutinta, ei ole mitenkään kiinni. Se pysyy hienosti tasapainossa itsestään tuossa tolpan päällä, enkä ole saanut sitä vielä kertaakaan tippumaan pöytää heiluttamalla. Ainoastaan kerran se on tippunut, mutta se oli ihan omaa syytäni, sillä kiskoin kaiuttimen virtajohtoa, vaikka piti kiskoa jotain muuta johtoa.

Sekä kuulokkeet että kipukoukku ovat kätevästi käden ulottuvilla. Onneksi kipukoukulle on nykyään todella harvoin tarvetta.


Muutokset työpöydän alla


Nykyään jaloille on paljon paremmin tilaa, koska tietokoneen alla ei ole enää laatikosto vaan pöytä. Pöytä on tuttavan vanha tv-taso, joka sai nyt uuden elämän tietokonepöytänä.

Kaipailemaani stressipalloa jaloille ei ole löytynyt, mutta sen sijaan keksin sijoittaa piikkimaton jalkojeni alle. Piikit aktivoivat ja hierovat ihanasti jalkapohjia. Lisäksi piikkimatto toimii hyvänä miehen karkottimena, sillä hän ei pidä piikeistä, joten hän ei sitten myöskään viihdy tietokoneellani.


Pupu vartioi edelleen ahkerasti työskentelyäni, ja tietokoneessa on tällä hetkellä muistutus luovuusprosessin kulusta:
1. Tämä on mahtavaa
2. Tämä on vaikeaa
3. Tämä on paskaa
4. Minä olen paska
5. Tämä voikin olla ok
6. Tämä on mahtavaa

Seisomatyöpiste matkoilla


Olin tuossa hiljattain hetken poissa kotoa, ja yritin kovasti tehdä töitä pöydän ääressä istuen, mutta ei siitä tullut mitään. Oli pakko päästä seisomaan.

Onneksi kohteessa keittiötaso oli juuri oikealla korkeudella kirjoittamista varten. Asettelin siis työpisteeni siihen raivattuani ensin tietokoneen, näppäimistön ja hiirimaton mentävän kolon.


Tietokoneen alle korokkeeksi löysin toivelaulukirjoja. On tärkeätä ergonomian kannalta, että näytön yläreuna on silmien korkeudella, ettei katse ja sen myötä pää ole kääntyneenä alaspäin.


Jaloille ei tässä ratkaisussa valitettavasti ollut tilaa. Välillä notkuin satulatuolin päällä, mutta pääasiassa minulla oli jalkojeni alla piikkimatto. Se ei näköjään kuitenkaan ollut kuvanottohetkellä paikalla.

Huomaa tärkeät yksityiskohdat. Oikealla on uuni ja vasemmassa alakulmassa viinikaappi. Kuvan ulkopuolelle jää vielä tietokoneen yläpuolella oleva viinakaappi. Eikös ne ole ne tärkeimmät mitä kukin tarvitsee työpisteelleen?

24. marraskuuta 2014

Paras ja halvin kasvovesi

Ok, vähän huijasin. Pelkkä kylmä vesi on halvempaa, mutta jos mennään siitä askel pidemmälle, niin uskon, että tämä oikeasti on halvin mahdollinen kasvovesi mitä markkinoilta löydät.

On tässä koira haudattuna. Joudut tekemään sen itse. Kyllä, joudut itse hankkimaan raaka-aineet, mittaamaan niille oikeat suhteet ja sekoittamaan ne pullossa. Mutta lupaan, että tämä on helppoa ja nopeaa. Jos ei olisi, en minäkään sitä tekisi.

Miksi kasvovettä kannattaa käyttää


Kun peset kasvosi lämpimällä vedellä, ihohuokoset avautuvat. Saat suljettua ne pesun jälkeen tekemällä loppuhuuhtelun kylmällä vedellä, tai vaihtoehtoisesti kasvoveden avulla.

Kasvovesi myös viimeistelee puhdistuksen ja valmistelee ihon mahdollisia kosteusvoiteita varten. Itse en kylläkään levitä yöksi naamalle yhtään mitään. Puhdistan kasvot huolellisesti ja viimeistelen puhdistuksen kasvovedellä, mutta siihen ihonhoitoni jää iltaisin. Annan ihoni levätä, hengittää ja uusiutua rauhassa öisin.

Opin tämän tavan mummiltani, joka kerran kertoi, ettei laita yöksi mitään yövoiteita, vaan antaa iholle mahdollisuuden hoitaa itse oman kosteutuksensa. Uskoin mummiani enkä markkinointikoneistoa, ja lopetin minäkin yövoiteiden käytön. Enkä ole katunut. Ihoni ei kiristä lainkaan pesun jälkeen, vaikken levitä mitään voiteita yöksi, en vartalolle enkä kasvoille. Ainoastaan huulivoiteeseen ja käsirasvaan olen vielä koukussa, mutta niistä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Mikä tässä kasvovedessä on niin hyvää


Omasta mielestäni parasta tässä kasvovedessä on sen hinta. Näin se vain on. Kun tuote on edullinen, sitä tulee myös käytettyä. Luontaiskosmetiikan kasvovedet maksavat helposti sen 10-20 euroa, ja jos budjetti on vähääkään tiukilla, niin tällaisen käyttäminen alkaa helposti tuntua turhalta ylellisyydeltä. Toisaalta normituotteisiin ei ole enää paluuta, joten jokin ratkaisu piti keksiä, ja löysin tämän kasvovesireseptin.

Tässä kasvovedessä salaisuus on veden ja omenaviinietikan suhteessa. Kasvoveden pH-arvo on juuri oikea iholle ja palauttaa sen luontaisen pH:n pesun jälkeen.

Lisäksi tietenkin suurena etuna on lisäaineettomuus. Kun raaka-aineita ovat vesi ja hyvä omenaviinietikka, ei tarvitse tihrustella INCI-koodeja ja miettiä, onko tuote nyt turvallinen käyttää vai ei. Vahinkoa ei tapahdu, vaikka joku päättäisi jonain päivänä nauttia kasvovetesi suun kautta sisäisesti.

Tai jos pullo tippuu lattialle ja kasvovedet leviävät pitkin kylpyhuoneen lattiaa, menetys rahallisesti on oikeastaan niin pieni, ettei sitä pysty edes mittaamaan. Puoli litraa hyvää omenaviinietikkaa maksaa alle 4 euroa. Sadan millilitran valmistamiseen tarvitset viisi millilitraa omenaviinietikkaa, joten yhden annoksen hinnaksi tulee alle 4 senttiä, jos nyt jätetään laskuista mitä maksaa yksi desilitra vettä.

40 sentin litrahinta vs. 100 euroa litra luontaiskosmetiikasta. Uskotko nyt jo, että on halpaa?

Mitä tarvitset kasvoveden valmistamiseen


  • pieni korkillinen pullo, mielellään lasinen, esim. vanha tyhjä kasvovesipullo toimii loistavasti (tai kuten minun tapauksessani vanha lasinen viinapullo hieman tuunattuna kauniimmaksi)
  • vettä, mielellään suodatettua, jos sinulla sattuu vedensuodatin kotoa löytymään
  • omenaviinietikkaa
  • mittoja: 1tl ja 1dl

Siinä se on. Mitään muuta et tarvitse!


Kasvoveden resepti


  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1 dl vettä

Mittaa omenaviinietikka ja vesi pulloon. Korkki kiinni. Ravista. Kasvovesi on valmis käytettäväksi.

Helppoa. Eikö ollutkin?

Niin kustannustehokasta, että kannattaa satsata laatuun omenaviinietikan suhteen. Itse käytän Raw Healthin luomua, raakaa, vegaanista, suodattamatonta ja pastoroimatonta omenaviinietikkaa.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella, eikä minkäänlaisella sponsoroinnilla tai affilioinnilla.

26. heinäkuuta 2014

Seisomatyöpiste

Olen jo vuosia etsinyt täydellistä työtuolia. Tarkemmin sanottuna jo ainakin seitsemän vuotta. Tämän vuoden pääsiäisenä luovutin vihdoin ja rakensin itselleni seisomatyöpisteen eli kasasin laatikoista ja hyllystä tietokonepöydän, jonka ääressä työskentelen seisten. Hyvästi selkäkivuille ja niska- ja hartiaseudun jumituksille!

Tässä miltä työpisteeni näytti eilen.




Otettuani kuvan, mieleni alkoi keksimään selityksiä, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Esimerkiksi tuo laatikosto lattialla on jalkojeni tiellä, jonka johdosta pidän usein toista jalkaani sen päällä. Lopputuloksena kummallinen mutka-asento.

Ratkaisu


Yön aikana alitajuntani oli tehnyt tehtävänsä ja aamulla minulle valkeni, miten asian ratkaisen ja teen työpisteestäni vieläkin paremman.

Tässä lopputulos miltä työpisteeni näyttää nyt.


Totesin, että alla oleva laatikosto on sinällään turha. En juurikaan käytä sitä ja sen sisällä olevat vähäiset paperit voin hyvin säilyttää jossain muualla. Käännettyäni laatikoston toisinpäin sain jaloille tarvitsemani tilan.

Tulostin siirtyi skannerin taakse. Tämä sopii hyvin, sillä käytän tulostinta keskimäärin kerran kuukaudessa, joten turha sitä on pitää paraatipaikalla. Skanneria tulee käytettyä useammin.

Syy, miksi minulla on skanneri ja tulostin erikseen, on se, että molemmat on saatu kaverilta. Toinen palkaksi tehdystä työstä ja toisen pelastin joutumasta sähkö- ja elektroniikkakierrätykseen. Molemmat laitteet saivat hyvän uuden kodin, jossa niitä arvostetaan kovasti :-)

Kuulokkeet ovat myös lahjoitus kaverilta. Kysyin häneltä mistä oli ostanut omansa, jolloin totesi, että voin saada hänen kuulokkeensa, kun hän ei käytä niitä. Se sopi minulle mainiosti.

Näppäimistön ostin edullisesti kaverilta, jolta sain myös hiiren lainaksi.

Suolalampun sain eilen ja siitä kerron lisää myöhemmin.

Hyllynosaset on vanhoja Ikean Ivarin osia, joita minulla lojuu varastossa.

Pahvilaatikoissa on paperiarkistoa. Joku ehkä tunnistaa punaisen laatikon, että mistä sen alkuperä on :-)

Tietokoneen ja kaiuttimet olen itse ostanut ihan uutena. Ainoat hankinnat seisovaa työpistettä varten olivat käytettynä ostettu näppäimistö ja usb-jakaja, jotta sain yhdellä usb:llä kaikki tarvittavat laitteet kiinni kannettavaan tietokoneeseen. Näppäimistö oli välttämätön työergonomian takia, jotta sain näytön silmien korkeudelle. Ja olen kyllä aivan rakastunut mekaaniseen näppäimistööni. Tavalliseen en palaisi enää mistään hinnasta.

Hauskana yksityiskohtana työpisteelläni on pupu, joka vartioi.
 

Pupun tehtävänä ei ole vartioida minua, vaan sitä, ettei työpöytänä toimiva hylly kolhi viereistä valkoista hyllyä. Muutoksen jälkeen työpisteeni on kylläkin selvästi vakaampi, joten pupun tehtävä helpottui huomattavasti. Virallisesti pupu on mikrokuituliina, eli pupun pepulla kuuluisi pyyhkiä esimerkiksi kännykän tai tietokoneen näyttö, mitä minä en kuitenkaan raaski tehdä.

Sain pupun tammikuussa Forma-messuilla standilta, jolla oli aivan ihania sateenvarjoja. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Bondian valikoimaan, kun olet hankkimassa kestävää ja laadukasta sateenvarjoa. Kaikkea muutakin hyvin lahjaksi sopivaa heiltä näytti löytyvän.

Tarkkasilmäiset tunnistaa Positiivareiden kalenterin. Se on saatu kaupanpäällisenä ja minusta se on niin kaunis, että ansaitsi paikan seinältä.

Suosittelen seisovaa työpistettä


Minua ainakin uusi työpisteeni inspiroi suunnattomasti. Sen kasaamisen jälkeen olen työskennellyt tietokoneella viettämäni ajan tehokkaammin ja viettänyt vapaa-aikani jossain aivan muualla kuin koneen äärellä, koska seisovalle työpisteelle on mahdotonta jäädä röhnöttämään väsyneenä.

Nyt muutoksen tehtyäni huomaan, että jalkani etsii paikkaansa, kun se ei enää pääse laatikoston päälle, mutta eiköhän sekin pian löydä paikkansa. Toivelistalla olisi jaloille leikittäväksi stressipallo. Sellainen, joka hieroisi mukavasti akupisteitä samalla kun työskentelen koneella. Välillä seison piikkityynyn päällä saadakseni jotain vaihtelua jalkojen alle.

Lisäksi hiirimatto rannetuella olisi mukava. Huomaan pieniä hiirikäsioireita, nyt kun joudun töissäkin käyttämään hiirtä ilman kunnollista rannetukea. Pientä ehostamista siis vielä ergonomian osalta, mutta pääpiirteet alkaa kyllä olla jo kunnossa.

Nyt voi taas kirjoittaa blogia ;-)