3. heinäkuuta 2018

Elämäni ensimmäinen kunnon loma - ehkä

Minulla ei ole pitkään aikaan ollut kunnon lomaa.

Kouluaikojen kesälomista on jo vierähtänyt tovi. Opintojen oheiset kesät ovat menneet töissä, pääsykokeisiin lukiessa tai lopputyötä tehdessä. Työelämään siirryttyäni lyhyet työsuhteet ja pätkäsopimukset ovat pitäneet huolen siitä, että lomia ei ole ollut.

Vuonna 2004 olin kymmenen päivän ulkomaanmatkalla. Sen jälkeen on ollut muutama maksimissaan viikon mittainen mökkireissu ja viimeisestä sellaisestakin on jo vähintään kuusi vuotta.

Muutama vuosi sitten olin reilun vuoden työttömänä, mutta en pysty laskemaan sitä lomaksi, sillä se oli yksi elämäni stressaavimmista ajanjaksoista. Mutta hyötyä siitäkin koitui, kun peruspäivärahalla sinnittely sai minut vihdoin motivoitumaan kuuden kuukauden puskurin säästämiseen.

Loma jo nurkan takana

Nyt paahdettuani töitä 19 kuukautta putkeen alkaa loma vihdoin häämöttää. Elämäni ensimmäinen palkallinen neljän viikon kesäloma on nyt enää kahdeksan viikon päässä, mutta minun on vieläkin hieman vaikea uskoa sitä.

Pelkästään se, että kalenteriini on nyt merkitty neljä viikkoa vapaata, josta joku vielä maksaa minulle palkkaa, tuntuu oudolta. Lisäksi pelkään, että joku jollain tavalla vie lomani pois - ettei se syystä tai toisesta toteudukaan.

Epäuskoni ja osaamattomuuteni lomailussa tekee loman suunnittelusta todella vaikeaa. Miten suunnitella mitään niin kauas ennakkoon, kun on opetellut elämään päivän kerrallaan. Toisaalta pelottaa lyödä mitään lukkoon, sillä mitä jos elämäntilanteeni ehtii vielä muuttua ennen lomaa.

Taidan uskoa lomaani vasta sitten, kun se oikeasti tapahtuu.

Oma elämä vain viikonloppuisin ja lomilla

Joidenkin mielestä elämästä voi nauttia vain vapaalla.

Jos sinusta vain viikonloput, lomapäivät ja arkipyhät ovat omaa elämääsi, se tarkoittaa, että hyödynnät vuoden päivistä alle 40 prosenttia elämiseen. Loput reilu 60 prosenttia heität hukkaan työpäivän takia.

Tuostakin ajasta osa heittää sunnuntain (tai sitä vastaavan työpäivää edeltävän päivän) hukkaan, sillä eihän siitä voi nauttia, kun seuraavana päivänä pitää taas mennä töihin. Tulevasta työviikosta murehtiminen aloitetaan heti sunnuntaina herättyä.

Minusta olisi painajaismaista, jos elämästä voisi nauttia vain perjantai-illasta lauantai-iltaan. Ilmankos ihmiset valvovat viikonloppuisin, sillä muutenhan elämä valuu hukkaan. Toisaalta toiset eivät tunnu mitään muuta tekevänkään vapaapäivinään kuin nukkuvan. Nautintonsa ja tapansa elää kullakin.

Elän elämääni joka päivä

Koska minulla ei ole 34 ikävuoteen mennessä ollut lainkaan normaaleja vuosilomia, en ole oppinut elämään sen ajatusmallin mukaan, että voin nauttia elämästä vain lomilla.

Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, että olisin joutunut odottamaan näin kauan voidakseni vihdoin nauttia elämästä - neljän viikon ajan - palatakseni sitten taas sorvin ääreen kärsimään.

Koen lomattomuuden olleen tavallaan siunaus, sillä minun on ollut pakko oppia nauttimaan elämästä ja toteuttamaan haluamiani asioita arjessa opiskelujen ja töiden ohessa, sillä mitään muuta ei ole ollut kuin arkea.

Elän elämääni täysillä 52 viikkoa vuodesta enkä vain lomien ja vapaapäivien ajan. 

Jokainen hetki on elämääsi

Elämäsi on nyt. Jokainen viikko ja jokainen päivä on sinun elämääsi - myös se aika, jonka vietät töissä.

Onneksi töissäkin vietetystä ajasta voi nauttia. Jos käyttäisin 40 tuntia viikosta kärsimiseen, olisi se minusta aika lailla hukkaan heitettyä aikaa.

Olen ehtinyt tehdä kaikenlaisia töitä pikaruokaravintolan kassasta siivous-, myynti- ja toimistotöihin, ja viimeisimpänä jakanut postia ja ollut työnjohtotehtävissä. Olen oppinut, että kaikenlaisista töistä voi nauttia keskittymällä työn hyviin puoliin. Asenne ja oma suhtautuminen asioihin on ratkaiseva.

Nauti joka päivä

Nauti toki lomastasi, kun sen aika koittaa, mutta elämä on nyt - joka ikinen päivä ja hetki, joten älä anna yhdenkään päivän kulua ilman, että olisit elänyt ja nauttinut elämästäsi.




Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti