13. tammikuuta 2014

Ravintolassakin voi syödä

Tänään alkoi uusi työ. Lounastauolla sitten yksi pomoista sanoi, että lähdetään kaikki uudet syömään yhdessä, hän tarjoaa.

Yritin siinä hetken vastustella ruokavalioni takia, mutta he lupasivat, että saadaan minunkin ruokavalioon sopivaa ruokaa jostain, joten lupauduin sitten lähtemään mukaan. Eväät saivat jäädä odottamaan parempia aikoja.

Ravintola Factoryssa lounaalla


Löytyihän sitä ruokaa ihan niin kuin luvattiin.

Ravintola Factoryssa oli lounaspöydän lisäksi salaattibuffet, josta sai valita kuusi täytettä oman maun mukaan. Otin varman päälle ja valitsin mahdollisimman maustamattomia, yksinkertaisia raaka-aineita ja niistä, josta en ollut varma kysyin. Salaattikastikkeeksi otin vain puhdasta oliiviöljyä, joten senkin vedin varman päälle.

Sain mahtavan salaattiannoksen, josta tuli vatsaan sopivasti täytettä. En edes syönyt annosta loppuun, joten siitäkin pisteet itselle.

Muut hakivat vielä jälkiruokaa - kahvia ja italialaista jäätelöä. Tarjolla oli vain mustaa teetä, joten en ottanut mitään. Mutta oikeasti se ei edes harmittanut. Minulla oli hyvä olo salaatista ja olin tyytyväinen jo sen jälkeen.

Ravintola Teatteri


Kyllä näköjään ravintolaankin voi mennä syömään, kun pitäytyy salaattibuffetissa. Mun lempipaikka onkin Ravintola Teatteri, jossa on myös hyvä salaattibaari.

Osana porukkaa


Oli kyllä mahtavaa olla osa porukkaa eikä jättäytyä pois ruokavalion takia, kuten olen monesti aiemmin tehnyt.

Siinä kun ruokaillessa hieman vilkaisin muiden lounaspöytäannoksia, ei kyllä yhtään käynyt kateeksi. Oma salaattiannokseni oli niin ihana ja juuri minun makuuni, joten minulla ei ollut mitään syytä olla kateellinen.

Olin ylpeä terveellisestä lounaastani. Ja onnellinen siitä, että sain nauttia sen loistavassa seurassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti