22. tammikuuta 2014

Mika Poutalan vinkit tavoitteiden asettamiseen

Vuodenvaihteessa parasta mielestäni on se, kun saa aloittaa uuden kalenterin. Saa ikään kuin aloittaa alusta. Voi valita uudenlaisen kalenterin. Voi valita uudenlaisen kynän, jolla tehdä merkintöjä. Voi valita kokonaan uudenlaisen tavan merkitä omaa elämäänsä muistiin, ja mitä ylipäänsä merkitsee muistiin.

Kalenterin vaihtaminen on helpointa vuodenvaihteessa ja syksyllä koulujen alettua, mutta onneksi useimmiten voimme aloittaa heti, kun saamme uuden idean.

Unelmat ja tavoitteet


Kun aloittaa jotain uutta, on hyvä miettiä miksi tekee juuri sitä mitä tekee. Etenkin jos se uusi asia on vähänkään epämiellyttävä. Kun on esimerkiksi opeteltava uusia asioita ja mentävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, on hyvä muistaa, miksi sitä tekee, jottei luovuta heti ensimmäisen haasteen kohdalla.

Itse aloitin uusissa työhaasteissa nyt tammikuussa. Ensimmäisenä työpäivänä meitä kehoitettiin kirjoittamaan lista omista unelmista. Listaan tuli kirjata kymmenen tavoitetta, jotka haluaa saavuttaa kuluvan vuoden sisällä.

Kun unelmat oli kirjattu, näistä tuli valita kolme tärkeintä. Näistä kolmesta tärkeimmästä tuli sitten kolme syytä, miksi ylipäänsä käydä tässä kyseisessä työssä.

3 syytä


Oletko itse miettinyt, mitkä ovat syyt toimintasi taustalla?
Miksi käyt töissä tai opiskelet? Miksi teet sitä mitä teet?

Tämä on mielestäni loistava itsensä motivointikeino. Jos aamulla sinua ei huvita nousta sängystä tai lähteä kotiovesta ulos, voit katsoa omaa listaasi ja virkistää muistiasi, miksi olet tekemässä sitä mitä teet. Mitä haluat sillä saavuttaa? Mitä unelmia voit toteuttaa, kun nyt teet sen, mikä ei ehkä joka hetki tunnu niin mukavalta? Mikä on se palkinto, joka odottaa sinua?

Tavoitteiden asettaminen


Pikaluistelija Mika Poutala kävi pitämässä uudessa työpaikassani lyhyen 20 minuutin motivointipuheen viime viikolla.

Hänellä oli erinomaisia vinkkejä liittyen tavoitteiden asettamiseen. Haluan nyt jakaa hänen vinkkinsä sinullekin.

Kun olet nyt ensin miettinyt kolme syytäsi, käy ne vielä läpi seuraavien kriteerien avulla:

1. Aseta aikaraja

Mihin mennessä aiot saavuttaa tavoitteesi? Kirjaa aikaraja tavoitteeseen selkeästi.

Työssäkäyntiin liittyvissä tavoitteissa vuosi on hyvä maksimiaikaraja. Sitä kauempana olevat tavoitteet eivät välttämättä toimi niin hyvin jokapäiväisen toiminnan motivaattorina, sillä voi olla vaikea nähdä miten yksi yksittäinen toimi vaikuttaa esimerkiksi kymmenen vuoden päässä olevaan tavoitteeseen.

2. Ilmaise lyhyesti

Tavoitteesi tulee olla ilmaistu niin lyhyesti, että sen mahtuu kirjoittamaan käyntikortin toiselle puolelle helposti. Eli kirjaa tavoitteesi lyhyesti ja ytimekkäästi.

3. Ilmaise selkeästi

Tavoitteesi tulee olla sellaisessa muodossa, että lapsikin ymmärtää sen. Jos luet tavoitteesi lapselle, hänkin ymmärtää mitä sinä haluat saavuttaa ja mihin mennessä. Toki ensimmäinen kompastuskivi on, ettet itsekään ymmärrä mitä haluat. Selkeytä siis tavoitteesi niin, että sinun lisäksesi sen ymmärtää kuka tahansa muukin.

Kun saat tavoitteesi muotoiltua näiden kriteerien avulla, kirjaa se johonkin missä näet sen joka päivä. Lue se joka päivä. Innostu siitä joka päivä.

Ja kuumana vinkkinä: Jos tavoitteesi ei innosta sinua, vaihda tavoitetta tai muotoile se uudestaan. Tavoitteen on tarkoitus sytyttää sisäinen liekkisi, joka saa sinut tekemään joka päivä asioita unelmasi eteen.

Ja sitten ei muuta kuin hommiin. Menestyksekästä tavoitteiden asettamista ja saavuttamista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti