27. helmikuuta 2016

Mitä menestyminen vaatii?

Olin kuuntelemassa olympiapikaluistelija Mika Poutalan motivaatiopuhetta tammikuussa 2014. Kirjoitin silloin blogiini hänen antamistaan erinomaista vinkeistä tavoitteiden asettamiseen.

Koska pidin silloin hänen innostavasta tavastaan puhua, tartuin innolla myös hänen kirjoittamaansa kirjaan, kun sen kirjastosta bongasin. Kirjan kannessa kysytään kultakirjaimin Mitä menestyminen vaatii?

Pidin kirjasta. Se oli helppo ja nopealukuinen, mutta sisälsi kuitenkin kultaista asiaa. Poutalalla on omakohtaista kokemusta tavoitteiden asettamisesta, töiden tekemisestä niiden eteen ja niiden saavuttamisesta, joten hän tietää mistä puhuu.

Hauska yksityiskohta oli, että Poutala mainitsi kirjassaan myös Suzy Welchin 10-10-10-menetelmän, josta minäkin aikoinaan innostuin. Voit lukea siitä menetelmästä blogistani. Poutala toteaa viisaasti kirjassa, että "monesti ymmärrämme päätöksiemme todelliset vaikutukset vasta silloin, kun osaamme tarkastella asioita vähän pidemmälle tulevaisuuteen." Niin totta, vai mitä?



Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti