25. syyskuuta 2018

Mistä on hyvät illat tehty

Kun haluaa hyvän startin päivään, on iltarutiinien oltava myös kunnossa, sillä aamu saa aikamoisen kolauksen, jos joutuu heräämään riittämättömien tai huonosti nukuttujen yöunien jälkeen. 

Iltarutiinit top 5

Valmistellakseni kehoni ja mieleni nopeaan nukahtamiseen ja hyviin yöuniin, olen vakiinnuttavat seuraavat viisi tapaa iltoihini.

Seuraava päivä suunniteltuna

Ennen kuin lopetan päivän virallisemman osuuden ja aloitan vapaa-aikani, varmistan, että minulla on tiedossa selvät sävelet seuraavalle päivälle. Tiedän, missä ja milloin minun on oltava ja mitä kaikkea minun tulee saada tehtyä seuraavana päivänä.

Kun seuraavan päivän nuotit ovat valmiina, tiedän, että voin aamulla vain alkaa toimia sen päivän sävelen mukaan erikseen miettimättä. Aikataulut ja tehtävät ovat etukäteen mietittynä, kuten myös niihin liittyvät mahdolliset valmistelut on hoidettu, joten voin käydä rauhallisin mielin nukkumaan.

Iltapesu

Varsinaiset iltatoimet alkavat suihkulla. Pesen päivän pölyt pois ja keho saa signaalin alkaa rentoutua ja valmistautua nukkumaanmenoon.

Suihkun jälkeen ei halua enää hikeä pintaan, joten se estää minua alkamasta puuhailla mitään suurempia ja pystyn torjumaan esimerkiksi juuri ennen nukkumaanmenoa iskevän siivous- tai järjestelyinnon.

Monesti myös hemmottelen itseäni suihkun jälkeen kasvonaamiolla, joka myös pakottaa minut rauhoittumaan paikoilleni ja olemaan hötkyilemättä.

Iltapala

Aivan kuten aamulla ei saa lähteä liikkeelle ilman aamiaista, mielestäni tyhjällä vatsalla ei myöskään saa mennä nukkumaan. Se kuuluu mielestäni elämän perussääntöihin, aivan kuten, että riidoissa ei saa erota tai mennä nukkumaan ja että tärkeitä päätöksiä ei saa tehdä nälkäisenä tai väsyneenä.

Jos menen tyhjällä vatsalla nukkumaan, yöstä tulee levoton ja pahimmillaan herään kesken unien huutavaan nälkään, minkä jälkeen on todella vaikea enää nukahtaa uudestaan.

Vatsassa on hyvä olla pitkäkestoista polttoainetta, jotta kirjaimellisesti jaksaa nukkua yön yli. Toki, ei sovi liioitellakaan, sillä täydellä vatsalla ei myöskään ole hyvä käydä nukkumaan.

Omalla kohdallani syöminen ennen nukkumaanmenoa on tärkeää myös siksi, että aamuisin harrastan liikuntaa ennen aamiaista. Yöunien lisäksi minun on siis myös jaksettava suorittaa päivän liikuntasuoritus illan eväiden ja aamujuoman voimalla.

Rentoutumishetki

Illan viimeisenä ohjelmanumerona on rentoutumishetki sängyssä.

Makoilen hetken piikkimatto selkäni alla, mikä rentouttaa kehoni. Samanaikaisesti teen selällä maaten tehtäviä jalkavenytyksiä. Vietän koko työpäivän jaloillani, joten ne todellakin tulevat tarpeeseen.

Mieleni rentouttamiseen loppusilauksen antaa kevyt romaani, jonka avulla saan ohjattua ajatukseni pois oman elämäni asioista - sekä hyvistä että huonoista.

Luen suolakivilampun lämpimässä valossa suhteellisen hämärässä ja monesti en jaksa edes varttia pidempään lukea, kun nukkuminen jo alkaa houkuttaa.

Yöunien rauhoittaminen

Vaikka rentoutumisen jälkeen olisikin ihana käydä suoraan nukkumaan, käväisen lukutuokion jälkeen vielä vessassa, jotta siihen ei tule tarvetta kesken yöunien. Mutta en laita valoja päälle, jotta en turhaan enää virkistä kehoani.

Olen myös blokannut sinisen valon sekä tietokoneesta että puhelimesta nukkumaanmenoa edeltävinä tunteita, jotta nekään eivät pääse häiritsemään rauhoittumista, ja tietokone on kokonaan käyttökiellossa nukkumaanmenoa edeltävinä tunteina.

Viimeisenä varmistan vielä aamuherätyksen puhelimesta ja suljen kaikki yhteydet, jotta ilmoitukset eivät häiritse yöuntani. Voisin toki vain laittaa puhelimen äänettömälle, mutta uskon, että on myös hyvä minimoida radioaallot yöunien rauhoittamiseksi. Ei varovaisuudesta ainakaan haittaa ole.

Puhelimen sijoitan käden ulottumattomiin, jotta minun on noustava sängystä jatkaakseni sen käyttöä. Yleensä en jaksa vaivautua, vaan sängyn lämmin syleily voittaa ja jätän viestit ja sosiaalisen median suosiolla odottamaan aamua.

Tämä puhelimen kauemmaksi jättäminen on ehdottomasti parantanut uniani ja pidentänyt nukkumisaikaani, sillä puhelimessa jumittaminen ennen nukkumaanmenoa on jäänyt pois eikä puhelimeen myöskään tule tartuttua keskellä yötä vaikka sattuisikin heräämään. Puhelimen käyttö vain turhaan virkistää aivoja juuri kun niiden pitäisi antaa palautua päivästä.

Millä sinä varmistat riittävän palautumisen?

Nämä rutiinit tähtäävät kehon ja mielen rauhoittamiseen ja valmistamiseen yöunia varten, ja näiden lisäksi olen huomioinut valtavasti asioita yöunieni laadun eteen.

Millä rutiineilla ja mahdollisilla muutoksilla sinä saisit itsesi nukahtamaan nopeasti haluttuna ajankohtana, nukkumaan hyvin ja heräämään virkeänä seuraavaan päivään?


Haluatko jatkossa tekstit suoraan sähköpostiisi joka maanantaiaamu?
Tilaa Nyt on aika -viikkokirje.

Lisäksi saat heti ohjeen onnistuneen päivän luomiseen, sillä oikea aika aloittaa on juuri nyt.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti