26. joulukuuta 2017

Elämää muuttavia kysymyksiä

Kun tätä vuotta on jäljellä enää muutama päivä, on aika pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan kulunutta vuotta, ja sen jälkeen kääntää katse kohti tulevaa.


Sinusta voi tuntua, ettet ole tehnyt mitään erikoista eikä mitään oikein tapahtunut. Tai sitten sinusta voi tuntua, että kuluneeseen vuoteen on mahtunut enemmän asioita kuin laki sallii eikä pään pitäisi teoriassa edes kestää, mutta jotenkin selvisit kuitenkin.

Riippumatta siitä koetko, että elämässäsi on tapahtunut paljon tai vähän, seuraavista kysymyksistä on sinulle hyötyä.

Kysymysten läpikäyntiin on hyvä varata hetki aikaa. Jos haluat harjoituksesta vielä enemmän hyötyä, kirjoita vastauksesi muistiin.


Kiitos 2017


Onko jokin muuttunut ympäristössäsi eli paikoissa, joissa vietät aikasi?
Missä asut?
Millainen kotisi on?
Missä käyt töissä?
Missä vietät vapaa-aikasi?

Onko oma käyttäytymisesi muuttunut jotenkin tämän vuoden aikana?

Mitä olet oppinut kuluneen vuoden aikana?
Oletko oppinut jonkun uuden taidon?
Tiedätkö jostain asiasta nyt enemmän kuin vuosi sitten?
Entä mitä haluaisit oppia seuraavaksi?

Mitä uskot itsestäsi nyt?
Mihin kaikkeen uskot pystyväsi?

Mikä on sinulle tärkeätä elämässä?
Mistä et ole valmis tinkimään mistään hinnasta?

Kuka sinä olet? Kuvaile itseäsi muutamalla sanalla.

Miksi olet täällä tänään eli mikä on sinun elämäntehtäväsi? Jos et ole varma, miksi olet täällä, arvaa. Mikä voisi olla sinun elämäntehtäväsi?
Entä onko joku, jolle vastaat tässä tehtävässä onnistumisessa?


Tervetuloa 2018


Mikä haluat elämäntehtäväsi olevan tänä vuonna?
Kenelle haluat vastata siinä onnistumisessa?

Kuka sinä haluat olla vuonna 2018?
Keihin kaikkiin sinun olemassaolosi vaikuttaa?

Mikä on sinulle tärkeätä elämässä?
Mikä on sinulle kaikista tärkeintä - sellaista mistä et ole valmis tinkimään mistään hinnasta?

Mihin kaikkeen sinä pystyt?
Mitä kaikkea sinä voit saada aikaan tulevan vuoden aikana?
Mitä kaikkea voit saavuttaa?

Mitä kaikkea sinä osaat?
Mitä kaikkea voit oppia tulevan vuoden aikana?
Mistä kaikkialta voit saada apua ja tukea matkasi varrelle?

Millainen sinä haluat olla vuonna 2018?
Miten sinä haluat käyttäytyä?
Keihin kaikkiin tämä sinun käytöksesi vaikuttaa?

Missä ympäristössä haluat olla tulevana vuonna?
Kaipaako kotisi jotain muutosta?
Aiotko muuttaa jotain työpaikallasi, tai kenties jopa työpaikkaa?
Missä haluat viettää vapaa-aikasi?

Miltä elämäsi näyttää, tuntuu ja kuulostaa vuonna 2018?

Nyt on aika tehdä se todelliseksi.





Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti