25. helmikuuta 2012

Mistä on hyvät päivät tehty

Paras alku päivälle on, kun herää ennen herätyskelloa virkeänä ja valmiina uuteen päivään täynnä innostusta ja energiaa.

Hyvää ruokaa säännöllisin väliajoin


Päivä aloitetaan terveellisellä ja ravitsevalla aamiaisella ja siitä jatketaan tankkausta 2-4 tunnin välein puhtaalla, hyvänmakuisella ruoalla, joka antaa energiaa sekä keholle että mielelle.

Liikettä niveliin


Paras tapa aloittaa päivä on rankka kuntosalitreeni. Mikäli aikataulut eivät anna myöden tai ei ole treenipäivä niin sen sijasta käyvät myös hieronta, kiropraktinen hoito, lätkä, lenkki, venyttely, ryhmäliikuntatunti, jooga.. Pääasia on, että tekee päivän aikana jotain kehon hyvinvoinnin eteen.

Itsensä kehittäminen


Kuuntelemista, lukemista, ajattelemista ja sen kautta oppimista. Tulee tehdä jotain mistä tietää, että on oppinut jotain uutta, kehittynyt jollain tavalla, astunut ainakin yhden askeleen lähemmäksi omia tavoitteita ja unelmia.

Tulevaisuuteen valmistautuminen


Suunnitellaan seuraavan päivän aikataulut ja tavoitteet. Mietitään ateriat ja valmistellaan eväät. Pakataan aamun treenikamat valmiiksi. Varmistetaan, että kun seuraavana aamuna herää, niin tietää mitä sinä päivänä on tarkoitus saavuttaa.

Lepo


Nukkumaan mennään ajoissa. Ideaali olisi jos pääsisi sänkyyn klo 22 mennessä, mutta ehdottomasti viimeistään klo 23 pitäisi olla valmiina sammuttamaan yölamppu, sulkemaan silmät ja antaa kehon ja mielen levätä. Nukkumiselle tulisi varata ainakin 8 tuntia, jotta voi taas aloittaa uuden päivän virkeänä ja levänneenä.

Lisäksi hyvä päivä sisältää muun muassa iloa, hymyjä, naurua, huumoria, musiikkia, itsevarmuutta, itseluottamusta, innostusta, tulevaisuuden uskoa, ystävyyttä, rakkautta... Lyhyesti sanottuna hyviä tunteita - ja paljon.

Mistä sinun hyvät päivät on tehty?




Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti