27. maaliskuuta 2018

Mitä parasvointi tarkoittaa + toimistotyöläisen taukojumppa

Aikoinaan miettiessäni yritykselleni nimeä keksin sanan parasvointi.

Parasvointi tietenkin juontaa juurensa sanasta hyvinvointi, mutta mietin, miksi pysähtyä siihen. Miksi tähdätä hyvään, kun voi tähdätä parhaaseen.


En halunnut vain hyvää vointia. Halusin parasta mahdollista vointia ja perfektionistille sisälläni kelpaa totta kai vain paras. Mutta vaikka täydellisyyden tavoittelu on turhaa, ei parhaan tavoittelu edelleenkään ole mielestäni väärin ajateltu. Anna kun selitän miksi.

Pääset pidemmälle

Kun tähtäät parhaaseen, päädyt ehkä hyvään. Vanha suomalainen sananlaskukin toteaa, että se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Tai sama idea hieman motivoivammin ilmaistuna: Tähtää kuuhun. Vaikka tulisi huti, päädyt tähtien joukkoon.

Eli kun tähtäät parhaaseen, pääset erittäin todennäköisesti pidemmälle kuin vain hyvään tähdätessä. Lisäksi kuuhun tähtääminen todennäköisesti motivoi sinua enemmän kuin pelkkä kuuseen kurkottaminen. 


Absoluuttisesti parasta ei ole olemassa

Toinen juju asiassa on, että kukaan ei määrittele kestävästi, mitä paras tarkoittaa. Parasvointi tarkoittaa vain sinulle parasta mahdollista vointia kullakin elämäsi osa-alueella juuri sillä hetkellä.

Ei ole olemassa mitään absoluuttisesti parasta, kuten ei ole myöskään olemassa täydellistä. Niitä ei voi määritellä tyhjentävästi.
Parasvointi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, mitä sinä ajattelet, että on parasta mahdollista sinulle. Todennäköisesti se on tänään eri kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten, vuosi sitten tai vaikka jopa viikko tai päivä sitten.

On myös muistettava, että aina paras ei välttämättä ole edes hyvä. Jos jokin elämäsi osa-alue on nyt surkealla tolalla, voi olla, että tähtäät tyydyttävään, ja se on parasta sinulle tällä hetkellä. Paras oikeasti kattaa koko skaalan.

Parasvointia elämän joka osa-alueella

Parasvointi ei myöskään tarkoita pelkästään fyysistä hyvinvointia tai henkistä hyvinvointia. Parasvointi kattaa koko elämäsi.

Esimerkiksi:
  • Mikä on parasta mahdollista liikuntaa kehollesi tällä hetkellä?
  • Mikä on parasta mahdollista ravintoa?
  • Millaisessa kodissa viihtyisit parhaiten?
  • Millaista perhe-elämäsi olisi parhaimmillaan?
  • Millaista sosiaalista elämää haluaisit viettää?
  • Miten haluaisit viettää vapaa-aikasi?
  • Miten voisit hoitaa raha-asiasi parhaiten?
  • Mitä ihosi kaipaa?
  • Mitä mielesi ja sielusi halajaa?

Mikä elämäsi osa-alue kaipaa juuri nyt kipeiten huomiota?

Millä tavalla saisit helpoiten lisättyä omaa parasvointiasi?

Mikä on sinun seuraava askeleesi kohti omaa parasta mahdollista vointiasi?


P.S. Yllätyin, mitä lähdin itse tekemään kirjoitettuani tämän tekstin.

Hain vaatehuoneesta jumppakuminauhan, jota en ollut koskaan ennen käyttänyt ja tein jumppaliikettä, joka auttaa yläselän ja niskan vaivoihin. Todellakin olin sen tarpeessa, mutta en ollut koskaan ennen saanut aikaiseksi.

Olin kuvitellut, että minun pitäisi raahautua salille sitä varten, mutta nyt palaset loksahtelivat paikoilleen ja kun tarve oli suurin, keksin, että voin tehdä sitä kotonakin ja minulla on kaikki tarvittava sen tekemiseen.

Omalla mielellä ja sillä mitä uskot, vaikutat valtavasti omiin valintoihisi ja sitä kautta elämääsi.

Tekemäni jumppaliike kuminauhalla todellakin oli jotain, joka juuri siinä hetkessä varmasti lisäsi helpoiten ja eniten omaa hyvinvointiani ja auttaa tulevaisuudessa luomaan ja ylläpitämään sitä. Saan tavasta loistavan taukojumpan tietokoneella työskentelyn oheen.

Vinkin liikkeeseen sain Joni Jaakkolan Linkedinissä jakamasta jutusta. Suosittelen kokeilemaan. Jumppakuminauha ei paljoa kustanna, ja ehkä sinultakin jo löytyy sellainen.




Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti