5. joulukuuta 2017

Itsenäinen muttei yksinäinen

Suomi juhlii satavuotista taivaltaan itsenäisenä valtiona. Saavutus on hieno, mutta emme tehneet sitä yksin.


Itsenäisyys


On hienoa tulla toimeen omillaan ja pärjätä tässä maailmassa. Itsenäisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikesta pitäisi selvitä yksin. Ei todellakaan.

Itsenäinen ei tarkoita samaa kuin yksinäinen. Apua saa pyytää, ja sitä myös tulisi pyytää, sillä auttaminen ja autetuksi tuleminen luo uusia ihmissuhteita ja vahvistaa jo olemassa olevia.

Valitettavasti avun pyytäminen on taito, jossa monilla on vielä opeteltavaa. Se vaatii ensinnäkin sitä, että myöntää itselleen tarvitsevansa apua, ja toisekseen, että uskaltaa myöntää sen muillekin ja pyytää apua. Eikä pyytäminenkään yksinään riitä - sinun on myös osattava ottaa apua vastaan.


Apua vasta kun on pakko


Myönnän, että itsekin pyydän monesti apua vasta, kun on aivan pakko. Silloin kun omat keinot tai voimat ovat loppu, enkä pääse enää eteenpäin ilman apua.

Toiset eivät pyydä apua vielä silloinkaan, vaan mieluummin epäonnistuvat tai kärsivät kuin pyytävät apua. Jos tunnistat itsesi tästä, mikä estää sinua pyytämästä apua? Ylpeys? Et halua häiritä muita? Et halua olla vaivaksi? Et halua näyttää olevasi heikko?

Avun pyytäminen kuitenkin vaatii rohkeutta, joten se on pikemminkin osoitus viisaudesta ja järkevyydestä. Se kertoo, että tunnet omat rajasi ja haluat kunnioittaa niitä ja pitää huolta omasta jaksamisestasi.

Yksinäisyys


Yksinäinen ihminen ei ota eikä luo yhteyttä muihin. Hän ei koe olevansa osa kokonaisuutta eikä koe yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kuitenkin jokaisella meistä on jotain yhteistä muiden kanssa.

Yksinäisyys syntyy siitä, että keskittyy eroavaisuuksiin: huomaa kaiken, mitä ei ole yhteistä muiden kanssa. Yksinäinen saattaa kokea itsensä olosuhteiden uhriksi, joka kärsii siitä, kun muut ovat erilaisia. Mutta niin ei tarvitse olla.

Sinulla voi olla vaikka vain yksi asia yhteistä toisen ihmisen kanssa ja se voi jo toimia yhdistävänä linkkinä teidän välillä. Ei teillä tarvitse kuin olla se yksi yhteinen puheenaihe, joka kumoaa yksinäisyyden.

Sää on helppo yhdistävä tekijä ja siksi niin suosittu small talk -aihe vieraiden ihmisten kanssa, mutta yhtä lailla mikä tahansa tilanne, jossa juuri silloin olette, toimii yhdistävänä tekijänä, oli se sitten kaupan kassajono tai julkinen kulkuväline.


Vahvista yhteistä ja siten yhteenkuuluvuuden tunnetta


Minun itsenäisyyspäivähaasteeni sinulle yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi ja yksinäisyyden poistamiseksi on se, että kiinnität huomiota siihen, mitä yhteistä sinulla on ympärilläsi olevien ihmisten kanssa. Vielä parempi, jos ne asiat ovat positiivisia. Mutta vaikka ne olisivatkin negatiivisia, kuten sairaus, niin yhdessä voitte ponnistella kohti parempaa. Ei ole tarvetta jäädä vellomaan yhteiseen pahaan, vaan voi etsiä yhdessä tietä pois sieltä.

Töissäkin sinulla varmasti löytyy jokaisen työkaverin kanssa jotain yhteistä. Aloita vaikka siitä ihmisestä, jota voit sietää vähiten tai joka ärsyttää sinua eniten. Hänenkin kanssaan sinulla on varmasti jotain yhteistä. Sitä voi olla alkuun hankala huomata ja se voi vaatia hieman tutustumista, mutta uskon, että jokaisen kanssa on jotain yhteistä. Eikä sen tarvitse olla mitään suurta. Se voi olla jotain aivan pientäkin.

Kun löydät näitä yhtäläisyyksiä, vaali niitä. Luo niiden pohjalta parempia ihmissuhteita. Kehu ja kiitä, tarjoa apua ja pyydä tarvittaessa apua, tai vaikka et välttämättä tarvitsisikaan. Usein ihmiset auttavat mielellään, etenkin jos pyyntösi on vilpitön. Auta ja tule autetuksi. Luodaan yhdessä parempaa yhteisöä.


Älä jää yksin


Muistathan aina, että vaikka sinusta tuntuisi siltä, että olet yksin, niin et ole. Tänä päivänä toinen ihminen ja apu voi olla vain yhden klikkauksen päässä.

Kun kaipaat apua elämänhallinnassa ja tavoitteiden saavuttamisessa tai vain haluat olla osa lämminhenkistä ryhmää, olet lämpimästi tervetullut mukaan Nyt on aika -sisäpiiriin (liittyminen suljettu tällä hetkellä, tieto päivitetty 13.5.2020).

Matkaa ei ole tarkoitus tehdä yksin, ja yhdessä se on sekä helpompaa että paljon mukavampaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!




Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti