10. lokakuuta 2017

Miten aloittaa tauon jälkeen

Jos sinulla tuli taukoa liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon loman tai sairastelun vuoksi, mitä sitten. Pyyhettä ei myöskään kannata heittää kehään juhlien tai retkahduksen vuoksi.


Tauot kuuluvat elämään, joten älä tee niistä vaikeasti ylitettäviä haasteita. Tauon pituudella ei myöskään ole merkitystä, sillä pääset jatkamaan matkaa silmänräpäyksessä niin halutessasi.

Miten päästä takaisin raiteille?


Tauko ei ole este vaan ainoastaan hidaste. Taukoa ei kannata miettiä raiteilta suistumisena vaan ihan vain pysäkille pysähtymisenä.

Eikö kuulostakin heti helpommalta jatkaa, kun ei ensin tarvitse kammeta junaa takaisin raiteille vaan voi vain vapauttaa jarrun ja antaa kaasua.


Ei ole olemassa uusia alkuja


On täysin turha puhua siitä, että pitää aloittaa alusta. Valitettava tosiasia ja toisaalta myös onni on, ettemme voi aloittaa alusta. Elämä ei ole mikään videopeli. Uusia alkuja ei ole.

Joka aamu jatkat siitä, mihin eilen jäit. Se mitä eilen ja sitä ennen teit, vaikuttavat mieleesi ja kehoosi tänään.

Koska uusia alkuja ei ole, ei kannata edes miettiä aloittavansa alusta. Ajattele vain, että jatkat siitä, mihin jäit.

Vaikka tauko olisi venähtänyt pitkäksikin, et ole kuitenkaan menettänyt aiemmin keräämääsi kokemusta. Jatkaminen saattaa vaatia muistinvirkistystä ja samalle tasolle pääseminen työtä, mutta tyhjästä et joudu aloittamaan.


Tauot kuuluvat elämään


Ole armollinen itsellesi. Miksi ihmeessä hylkäisit paremmat elintavat, kun niiden ylläpitoon tulee tauko. Tauot ovat luonnollinen osa elämänrytmiä. Yöunet ovat tauko päivän askareista ja kahvitauko virkistää työpäivän aikana.

Mitä sitten jos tauko on venähtänyt viikkoon tai vaikka kuukauteen. Minulla pisin tauko tänä vuonna salitreeneistä on ollut vajaa viisi kuukautta. Sitä edellinen tauko venähti kahdeksaan kuukauteen. Siitä huolimatta, kun lopulta menin salille, sinne meneminen tuntui ihan samalta kuin aina ennenkin.


Vähän on parempi kuin ei mitään


Minua auttaa suunnattomasti, kun ajattelen, että jokainen hyvä teko on parempi kuin ei mitään.

Jos käyn salilla kerran viikossa, se on parempi kuin ei lainkaan. Jos uin tänään 10 minuuttia, se on parempi kuin että en tekisi mitään liikunnallista.

Tiedän, että joitakin ärsyttää tällainen optimistinen ajattelu, mutta toisaalta, miksi pitäisi ajatella pessimistisesti.

Jos et nyt yksinkertaisesti saa harrastettua liikuntaa kolme kertaa viikossa, tyydy vähempään. Treeni kerran viikossa on jo 52 treeniä enemmän vuodessa, kuin jos et tekisi mitään.


Täydellistä ei ole olemassa


Pääasia on, että teet jotain. Turha pyrkiä täydellisyyteen, kun sellaista ei ole olemassakaan. Tavoitteena liikunnassa ja ruokavaliossa tulisi olla, että on terve ja on hyvä olla omassa kehossa niin fyysisesti kuin henkisesti, eikä sen olotilan saavuttamiseen ole olemassa mitään kaikille sopivaa vakioreseptiä.

Jos liikunta jäi aloittamatta uudestaan kesäloman jälkeen, tänään on hyvä päivä jatkaa.


Ilolla pääsee vielä pidemmälle


Mieti myös mikä on motivaatiosi. Kun ajatellaan liikuntaa, minusta motivaatio on parempi löytyä tästä hetkestä. Tee jotain, mistä nautit ja mistä tulee sinulle hyvä olo.

Hyötyäkseen ei tarvitse vääntää väkisin ja hampaat irvessä. Jos esimerkiksi salitreeni ei nyt vain innosta, valitse jotain muuta. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa liikkua ja vaihtelu tekee hyvää. Ehkäpä vaihdat lajia vuodenaikojen mukaan.

Aloita vain - nyt


Meillä on vain tämä hetki. Sinun ei tarvitse aloittaa mitään alusta. Jatkat vain siitä, mihin jäit.

Tauon pituudellakaan ei ole väliä, vaan merkitystä on ainoastaan sillä, mitä teet tänään. Jo yhdellä treenillä voit saada ihmeitä aikaan.

Miksi tähdätä ensi kesään, kun voit olla jo tunnin päästä henkisesti rantakunnossa.



Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti