27. kesäkuuta 2017

Mitä jos suunnitelma menee pieleen?

Tällä kertaa kerron vinkkini lukijan esittämään ongelmaan:
Ajankäyttösuunnitelmani sekoavat aina, kun keksin tehdä jotain muuta - kivampaa, tärkeämpää, tai tapahtuu yllätyksiä, joihin on pakko reagoida.
- Sirpa



Ensinnäkin muutokset kuuluvat elämään. Päivän aikana sattuu ja tapahtuu asioita. Toiset niistä ovat sellaisia, joihin on hyvä reagoida heti, ja toiset tapahtumat taasen ovat sellaisia, jotka olisi hyvä sivuuttaa juuri sillä hetkellä, ehkä jopa kokonaan.

Sallitko häiriön?


Sillä hetkellä kun elämääsi tulee jotain kivampaa, tärkeämpää tai yllätyksellistä, sinä teet valinnan, mikä on juuri silloin tärkeintä. Se, mitä olit juuri tekemässä, vai se mikä ilmaantui yllättäen eteesi?

Jos se, mitä olit juuri tekemässä, on oikeasti juuri sillä hetkellä tärkeintä, on tehtäväsi estää työskentelysi häiriintyminen. Keskeytyksiä ja harhautuksia tulee, jos niille antaa sijaa.

Mikä on tärkeää?


Ennen kuin reagoit ja tempaudut yllättävään tilanteeseen, sinun on hyvä oppia arvioimaan, onko eteesi ilmaantuva asia sellainen, että siihen oikeasti tulee ja kannattaa tarttua juuri sillä hetkellä.

Onko asia oikeasti kiireellinen ja tärkeä, vai onko sille vain luotu sellainen illuusio?

Jos yllättävä asia on oikeasti tärkeä juuri sillä hetkellä, olisiko sen jo alun perin pitänyt sisältyä suunnitelmaasi?

Jos se on jotain kiireellistä ja tärkeää, onko juuri sinun tehtäväsi reagoida siihen? Vai voisiko joku muu hoitaa asian?

Jos se taasen on jotain kivempaa, onko juuri nyt oikea aika keskittyä siihen?

Jos yllättäen ilmaantunut asia on oikeasti juuri sillä hetkellä tärkeintä, sitten reagoit siihen. Alkuperäisen suunnitelman muuttumista ei tarvitse murehtia, sillä olet tehnyt tietoisen valinnan mihin keskityt.

Varaa tilaa yllätyksille


Jotta suunnitelmat eivät aina menisi yllätysten takia pieleen, on niihin hyvä varata joustovaraa. Ei kannata suunnitella päivää, jossa ei ole lainkaan tilaa muutoksille, sillä yleensä aina ilmaantuu jotain, mitä ei osaa ennakoida.

Suunnittelemattomuus ei ole oikea ratkaisu, sillä jos et lainkaan suunnittele päiviäsi, vaan ainoastaan reagoit ulkopuolelta tuleviin kiireellisiin tehtäviin, elät jatkuvassa stressitilassa.

Kun teet hieman löysän ajankäyttösuunnitelman, eivät pienet muutokset heti kaada venettä. Voit vaikka varata suunnitelmaasi joka päivälle tunnin kiireellisten asioiden hoitamiseen.

Tärkein on tärkeintä (first things first)


Kaikki lähtee siitä, että tiedät, mikä on tärkeintä juuri sinä päivänä. Jotta tietäisit, mikä on tärkeintä, sinun tulee suunnitella päiväsi etukäteen.

Suunnitelmassasi sinun tulee keskittyä kiireettömiin tärkeisiin tehtäviin, sillä ne jäävät helposti kiireellisten tehtävien jalkoihin. Mutta tästä lisää ensi viikolla.


Haluatko saada tavoitteesi päivittäisen toiminnan tasolle ja tuloksia?
Haluatko saada asioita aikaan ja päästä elämässäsi eteenpäin?

Tilaa maksuton Luo onnistunut päivä -ohjeistus.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

20. kesäkuuta 2017

Miksi tehdä oman elämän viikkosuunnitelma

Luotatko muistiisi?
Muistatko aina kaikki tärkeät asiat juuri oikeaan aikaan tai riittävän ajoissa?

Minä en halua toimia muistini varassa. Joko minulla on poikkeuksellisen huono muisti tai sitten olen vain todella fiksu, kun en halua luottaa muistiini ja rasittaa mieltäni millään ylimääräisellä.

Kaikki tärkeät asiat, tavoitteet ja tavat kirjaan viikkosuunnitelmaani, joka koskee vapaa-aikaani, eli aikaa palkkatyön ulkopuolella, jolloin muun muassa kirjoitan viikkokirjettä ja tätä blogia.

Riippuen työstäsi sinä voit hyötyä toisen erillisen viikkosuunnitelman teosta työajallesi. Tai jos olet yrittäjä, jonka yksityis- ja työelämä ovat lomittuneet yhteen, voi olla selkeämpää, että laitat koko elämäsi samaan viikkosuunnitelmaan.

5 + 1 syytä suunnitella viikot etukäteen


1. Ennakoi tulevat deadlinet


Tehdessäni seuraavan viikon suunnitelmaa edeltävänä viikonloppuna, merkitsen aina tulevan viikon menot ja tapahtumat viikko-ohjelmaani.

Tulevan viikon lisäksi selaan sähköistä kalenteriani joitakin viikkoja eteenpäin siltä varalta, että siellä näkyy jotain, joka vaatii jo toimia. Näin mikään deadline ei tule yllätyksenä, kun joka viikko katson kalenteriani vähintään kuukauden verran eteenpäin.

2. Vapaudu päätöksenteolta heikkoina hetkinä


Koska olen tehnyt viikkosuunnitelman ajatellen omaa parastani ja tavoitteitani, ja viimeistellyt seuraavan päivän ohjelman edellisenä iltana priorisoimalla tehtävät, tiedän, että suunnitelma ja sen järjestys on noudattamisen arvoinen.

Hyvällä fiiliksellä ja energialla tehdyn suunnitelman avulla vältyn tekemästä huonoja päätöksiä väsyneenä. Aamulla, kun herään ja iltapäivällä, kun tulen töistä kotiin, voin vain vilkaista suunnitelmasta, mitä on tarkoitus tehdä seuraavaksi. Päätöksenteko on nopeaa ja helppoa, kun ei tarvitse miettiä ja pähkäillä, mitä sitä tekisi.

3. Saa asioita aikaan


Koska voin vain vilkaista suunnitelmaa ja ryhtyä hommiin, saan asioita aikaan, vaikka olisin väsynyt. Olen suunnitellut juuri niiden asioiden edistävän sinä päivänä hyvinvointiani ja tavoitteitani, joten miksi en tekisi niitä.

En väitä ettenkö koskaan lykkäisi tehtäviä, tai etteikö koskaan tulisi muutoksia suunnitelmiin. Mutta viikkosuunnitelmastani näen, mitä on jäänyt tekemättä, joten tärkeät tehtävät, jotka on pakko tehdä, tulevat tehdyksi jonain toisena päivänä sillä viikolla.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Sen verran täytyy itseään johtaa, ettei jätä tärkeitä asioita kokonaan tekemättä.

Toisaalta päivittäisiä tapoja ei voi tehdä ennakkoon tai kiriä jälkikäteen. Jos haluat tehdä jotain päivittäin, se on tehtävä päivittäin. Esimerkiksi liikunnasta ja uuden opiskelusta on paljon enemmän hyötyä vähän joka päivä tehtynä kuin kerran viikossa suoritettuna.

4. Muista kaikki tärkeä


Kun kaikki on kirjattuna viikkosuunnitelmaan, en unohda mitään tärkeätä. Muistan puhelinajat ja sovitut tapaamiset ja menot. Muistan lähettää synttärikortit ja palauttaa kirjaston kirjat ajallaan.

Jos saan jonkun idean tai muistan jonkun asian viikon aikana, kirjaan sen heti muistiin joko suoraan viikkosuunnitelmaani tai sitten muualle, jos asia on myöhemmin käsiteltävä.

Haluan kirjata kaiken tärkeän muistiin pois mieltäni ja muistiani kuormittamasta. Näin myös varmistan itselleni rauhallisen ja nopean nukahtamisen iltaisin, kun mielessäni ei pyöri miljoona muistettavaa asiaa.

5. Tiedä mitä teit


Viikon päätteeksi näen viikkosuunnitelmasta suoraan, mitä olen tehnyt ja milloin.

Ensinnäkin näen, mitä olen saanut aikaan, ja voin olla kiitollinen siitä, että olen päässyt eteenpäin tavoitteissani ja paremman elämän luomisessa.

Toiseksi näen, jos suunnitelmassani on parantamisen varaa.

Jotta oikeasti näen tämän kaiken, tulostan viikkosuunnitelman paperille, ja teen suoraan paperille kaikki tarkennukset, muutokset ja priorisoinnit viikon aikana.

Viikkosuunnitelman teosta paperille on se suuri hyöty, että se estää sinua huijaamasta itseäsi. Paperiversiosta näkee selkeästi, mitä jäi tekemättä, kun ennakkoon suunniteltuja juttuja ei voi helposti, nopeasti ja jälkiä jättämättä poistaa pelkällä delete-nappulan painalluksella.

Saa ansaittua vapaa-aikaa


Ymmärrän, että joillekin tällainen suunnitelma voi tuntua todella rajoittavalta, mutta minulle se itseasiassa luo vapautta. Viikkosuunnitelmasta näen, miten asiat ovat hallussa, joten se on samalla sekä kurinpitäjäni että lupalappuni vapaa-ajan viettoon.

Kun näen konkreettisesti, kuinka hyvin olen tehnyt kuluvan viikon tehtävät, osaan antaa itselleni myös vapaa-aikaa. Voin arvioida, kuinka kauan minulla vielä menee tehtävien tekemiseen, joten tiedän, onko minulla varaa pitää vapaailta tai vaikka kokonainen vapaapäivä.

Kun tiedän, että asiat ovat hallussa, voin hyvillä mielin uppoutua lukemaan hyvää kirjaa, katsoa elokuvan tai viettää illan rakkaan ihmisen kanssa. Ilman suunnitelmaa tuskin osaisin viettää vapaa-aikaa vailla omantunnontuskia, sillä miettisin vain mitä nyt jää tekemättä.

Lisäksi viikkosuunnitelmaan voi ja kannattaa suunnitella myös vapaapäiviä ja vapaa-ajan ohjelmaa. Silloin sitten vain toteutat vapaa-ajan merkeissä suunnitelmaa, jonka olet viisaudessasi etukäteen tehnyt.

Luo onnistunut päivä, viikko ja elämä


Suunnitelma on sinua varten eikä toisinpäin. Sinun vastuullasi on tehdä suunnitelmasta toimiva ja hyödyllinen omaan elämääsi.

Luo onnistunut päivä -ohjeistuksen avulla voit kokeilla, josko viikkosuunnitelma olisi sinunkin juttusi.


Haluatko saada tavoitteesi päivittäisen toiminnan tasolle ja tuloksia?
Haluatko saada asioita aikaan ja päästä elämässäsi eteenpäin?

Tilaa maksuton Luo onnistunut päivä -ohjeistus.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

13. kesäkuuta 2017

5 - 4 - 3 - 2 - 1 - NYT

  • Asetatko tavoitteita, mutta et saa mitään aikaan?
  • Saatko ideoita, mutta et tee mitään niiden toteuttamisen eteen?
  • Haluaisitko osallistua keskusteluun ja tuoda omat mielipiteesi ja ideasi esiin, mutta et uskalla?
  • Onko sinun vaikea aloittaa?
  • Odotatko motivaatiota?

Aloita odottamisen sijaan


Kun pääset vauhtiin, saat tehtyä asioita ja jopa nautit tekemisestä. Mutta miten aloittaa? Miten saada itsensä liikkeelle? Miten uskaltaa kertoa mielipiteensä ja sanoa, mitä oikeasti haluaa sanoa?

Jos jäät odottelemaan motivaatiota, voit joutua odottamaan loppuelämäsi.

Sinun on aloitettava tekeminen, jotta motivaatio löytyy. Motivaatio syntyy tekemisestä, ja tekemisen kautta löytyy myös flow-tila.

Motivaation löytämisen sijaan sinun on siis vain päästävä alkuun, mikä on mielestäni erittäin lohdullista, sillä aloittaminen on huomattavasti helpompaa kuin motivaation löytäminen.


5 sekunnin sääntö (The 5 second rule)


Käynnistysvaikeuksiin löysin hiljattain erinomaisen vinkin: kun sinun pitäisi tehdä jotain, esimerkiksi juuri aloittaa työskentely tavoitteen eteen, mutta jostain syystä välttelet aloittamista, laske viidestä yhteen ja sitten vain ryhdyt hommiin.

Ideana viiden sekunnin säännössä (The 5 second rule) on siis yksinkertaisesti se, että kun tulee aika toimia, lasket mielessäsi viidestä yhteen ja sitten toimit.

Tiedän, että se kuulostaa aivan liian yksinkertaiselta toimiakseen. Mutta takaperin laskeminen vaikuttaa mieleesi siten, että et pysty ajattelemaan kaikkia (teko)syitä, miksi et tekisi asiaa. Pääset jahkailun ja epäröinnin sijaan suoraan toimintamoodiin.


Viiden sekunnin säännön testausta


Kuultuani viiden sekunnin säännöstä päätin kokeilla sitä asiaan, joka aiheuttaa minulle harmia joka viikko.

Rakastan uimista, mutta minun on todella vaikea päästä veteen, jos se on yhtään viileää.

Taloyhtiön saunavuoron yhteydessä uintiaika on erittäin rajallinen, joten nopea kastautuminen olisi eduksi, jotta ehtisi uida ja saunoa enemmän jahkailun sijasta.

Kuultuani viiden sekunnin säännöstä seisoin tapani mukaan altaan matalassa päässä peläten, miltä viileä vesi tuntuu alkuun, kun sinne pulahtaa.

Laskin mielessäni viidestä yhteen ja kas... uin. Minä vain laskeuduin veteen sen enempää miettimättä. Se toimi!

Seuraavalla viikolla käytin viiden sekunnin sääntöä jo laskeutuessani portaat altaaseen ja sitten vielä uudestaan kokonaan kastautumiseen. En ole koskaan ennen päässyt niin nopeasti uimaan. Nyt ehdin käydä saunavuoron aikana kolme kertaa uimassa, kun veteen pääsemiseen ei kulu aikaa.

Miten päästä sängystä ylös aamuisin


Viiden sekunnin säännöstä kirjoittanut Mel Robbins aloitti säännön käyttämisen päästäkseen sängystä ylös aamuisin. Hän torkutti herätyskelloa loputtomiin, minkä seurauksena aamut olivat lapsiperheessä yhtä kaaosta, kun hän viimein nousi ylös.

Kyllästyttyään lopulta saamattomuuteensa hän päätti seuraavana aamuna laukaista itsensä sängystä ylös raketin lailla. Hän laski viidestä yhteen ja nousi.

Tuosta ensimmäisestä kerrasta oli jo kulunut seitsemän vuotta kirjan kirjoittamisen aikoihin, mutta yhä edelleen hän käyttää viiden sekunnin sääntöä aamulla sängystä nousemiseen.

Ehkä sängystä nouseminen ei ole sinulle ongelma. Tai uimaan meneminen. Mutta ideana onkin, että kokeilet sääntöä asioihin, joiden aloittamisen kanssa sinulla on haasteita.


Mihin kaikkeen viiden sekunnin sääntöä voi käyttää?


Viiden sekunnin sääntöä kannattaa hyödyntää pienissä päätöksissä. Asioissa, joita tiedät, että sinun pitäisi tehdä, mutta et vain saa aloitettua. Asioissa, joita haluaisit tehdä, mutta et uskalla. Asioissa, joissa epäilet omaa osaamistasi ja taitojasi. Tunnet ehkä pelkoa tai epävarmuutta, mutta tiedät, että asian tekeminen on sinulle hyväksi.

Viiden sekunnin sääntöä ei tule käyttää elämän suurissa päätöksissä, kuten esimerkiksi asunnon ostossa, naimisiin menossa ja irtisanoutumisessa. Niitä asioita tulee harkita hieman pidempään, eikä mennä vaistolla viidessä sekunnissa.

Mutta jos mietit, laittaisinko pyykit koneeseen. Jaksaisinko imuroida. Lähtisinkö lenkille. Soittaisinko kaverille. Tekisinkö nyt sen myyntipuhelun. Kertoisinko työpalaverissa ideani. Esittäytyisinkö. Sanoisinko "minä rakastan sinua". Uskaltaisinko kertoa mielipiteeni, haluni ja toiveeni. Tällaisiin tilanteisiin viiden sekunnin sääntö sopii ja toimii loistavasti.

Ideasta toteutukseen


Viiden sekunnin sääntö toimii myös mainiosti ideoiden toteutukseen. Kun saat jonkun idean, älä missään nimessä päästä sitä karkuun, vaan tee heti jotain asian eteen.

Lukiessani mielenkiintoista artikkelia lehdestä, sain idean, että minunkin kannattaisi ottaa mainittuun tahoon yhteyttä. En aikaillut, vaan hain välittömästi puhelimeni, tallensin artikkelin ja selvitin nettisivuilta, miten ottaa yhteyttä. Löysin puhelinajat, merkitsin seuraavan mahdollisen ajan välittömästi kalenteriini ja sitten unohdin koko asian.

Muistin asian vasta illalla, ja olin kiitollinen siitä, että asia oli jo merkitty kalenteriini. Jos en olisi heti toiminut asian eteen, se olisi erittäin todennäköisesti jäänyt vain hyväksi ideaksi ilman minkäänlaista toteutusta, tai ei ainakaan olisi edennyt niin nopeasti.

Kun tuli aika, jolloin piti tarttua puhelimeen ja soittaa, käytin viiden sekunnin sääntöä hyväkseni. Minulla ei ollut mitään menetettävää, mutta soittamalla pystyin voittamaan suuresti saadessani apua ongelmaani.

Toimintaa jahkailun sijaan


Mielenkiinnolla odotan, mihin kaikkeen tulen vielä viiden sekunnin sääntöä kokeilemaan ja hyödyntämään.

Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän todella yksinkertaiseen vinkkiin, jonka avulla saa toimintaa aikaan ja ideat toteutettua.

Älä enää odota


Älä jää odottamaan motivaatiota vaan toimi nyt.

Motivaatio tulee kyllä sitten, kun on tullakseen. Se hiipii hiljaa luoksesi juuri silloin, kun olet täydessä työn touhussa. Toivota se tervetulleeksi ja jatka sitä, mitä olit juuri tekemässä. Motivaatio tuli vain varmistamaan, että pysytkin työn touhussa, kun nyt kerran pääsit aloittamaan.


Haluatko saada tavoitteesi päivittäisen toiminnan tasolle ja tuloksia?
Haluatko saada asioita aikaan ja päästä elämässäsi eteenpäin?

Tilaa maksuton Luo onnistunut päivä -ohjeistus.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

6. kesäkuuta 2017

Miten onnistua rahan säästämisessä

Tässä tekstissä kerron sinulle, miten pääset alkuun rahan säästämisessä ja miksi sinulla kannattaa olla useampi tili oman henkilökohtaisen talouden menestyksekkääseen hoitamiseen.


1. Tee päätös rahan säästämisestä


Ensin sinun on tehtävä päätös, että haluat säästää rahaa.

Mitä varten säästät?


Päätöksenteossa auttaa, kun määrittelet tarkemmin, miksi ylipäänsä haluat säästää rahaa.

Haluatko matkalle, ostaa uuden tietokoneen tai hankkia omistusasunnon?

Jos sinulla ei ole vielä kuuden kuukauden puskuria, kannattaa säästäminen ehdottomasti aloittaa sen rakentamisesta.

Kuinka paljon säästät?


Kun olet päättänyt, mitä varten säästät, määrittele tavoitesummasi. Kuinka paljon sinun on säästettävä tavoitettasi varten?

Mikä on deadline?


Milloin haluat toteuttaa tavoitteesi tai mihin mennessä haluat saada määrittelemäsi summan kasaan?

Miten pääset tavoitteeseen?


Laske miten saat määrittelemäsi summan kasaan antamassasi tavoiteajassa. Laitatko säästöön tietyn summan joka kuukausi vai jonkun prosentuaalisen osuuden tuloistasi?

Jos esimerkiksi haluat säästää kuuden kuukauden puskurin, laskutoimitus menee seuraavasti:

  1. Selvitä, mikä on kuuden kuukauden menojasi vastaava summa.
  2. Päätä, millä summalla tai prosenttiosuudella kerrytät puskuriasi kuukausittain.
  3. Jaa tavoitesumma kuukausittaisella summalla, niin tiedät, kuinka kauan sinulla menee puskurin kerryttämiseen. Jos säästösummasi on prosentuaalinen, vaikuttaa tulojen vaihtelu tietenkin säästämisnopeuteen.

Tee esimerkkilaskelmia ja leiki luvuilla. Haasta itseäsi. Mitä jos säästäisit 10 prosenttia tuloistasi joka kuukausi? Tai jopa 20 prosenttia?

20 euron säästäminen onnistuu ainakin. Sen verran jokainen pystyy laittamaan syrjään kuukausittain.

2. Aloita säästäminen heti


Kun olet tehnyt päätöksen säästämisen aloittamisesta, toimi heti päätöksen tueksi.

  1. Avaa uusi tili säästämistä varten. 
  2. Siirrä säästötilille rahaa päättämäsi kuukausisumman verran, tai edes pieni pesämuna.

3. Jatka säästämistä kuukausittain


Päätä, miten konkreettisesti toimit säästämisen kanssa.

Jos säästösummasi on vakio ja sinulla on säännölliset tulot, voit tehdä automaattisen kuukausittain palkkapäivänä toistuvan tilisiirron tulotililtäsi säästötilille.

Jos säästösummasi on prosentuaalinen ja tulosi vaihtelevat kuukausittain, tee manuaalisesti oikeansuuruinen tilisiirto heti palkkapäivänä, tai mahdollisimman pian sen jälkeen ennen kuin ehdit kuluttaa rahojasi.

4. Unohda säästötilin rahat


Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Pidä säästösi konkreettisesti erillään muista rahoistasi tilillä, joka on vain ja ainoastaan säästämistavoitetta varten.

Rahoihin ei saa koskea, joten säästötiliin ei saa olla liitettynä maksukorttia, jotta et voi mitenkään vahingossa käyttää säästöjäsi tai vinguttaa niitä menemään hetken huumassa.

Vinkki tilien hyödyntämiseen henkilökohtaisessa taloudessa


Jos sinulla on useampi säästötavoite, voit avata jokaiselle kohteelle oman tilin.

Minulla on erikseen puskuritili, jonka rahoihin ei kosketa kuin hätätapauksessa, sillä ne rahat ovat siellä luomassa taloudellista turvaa ja parempia yöunia. Toinen säästötili on matka-/oppimistili, jonka rahat saan käyttää joko loma- tai valmennusmatkaan, tai johonkin suurempaan hankintaan.

Säästötilien lisäksi minulla on vielä erikseen laskutili, jolta maksan kaikki laskut. Laskutilille minulla ei myöskään ole käytössä maksukorttia, vaan ainoastaan käyttötililtä voi tehdä korttimaksuja.

Kun palkka tulee, siirrän ensin rahaa säästöön ja sitten laskutilille laskujen maksua varten. Käyttötilille siirrän rahaa vain sen verran, mitä olen budjetoinut sen kuukauden ruokaostoksiin ynnä muihin välttämättömyyksiin kuten liikkumiseen ja päivittäiskosmetiikkaan. Jos shoppailen sillä rahalla jotain muuta, on sitten loppukuusta oltava luovempi keittiössä.


Nuku yösi rauhassa ja nauti lopputuloksesta


Älä enää epäile itseäsi, vaan ala toimia. Sinäkin voit säästää rahaa, sillä tällä säästämistavalla pystyy säästämään vaikka työttömänä. Tiedän sen, sillä minäkin aloitin kuuden kuukauden puskurin säästämisen ollessani työttömänä.

Kun palkka, työttömyyskorvaus tai muu tulo tulee tilillesi, laita siitä heti rahaa syrjään. Se automaattisesti vaikuttaa kulutukseesi, kun sinulla on vähemmän rahaa käytettävissä. Käyttötilisi saldoa voit seurata helposti tilaamalla päivittäisen sähköpostimuistutuksen pankiltasi.

Jossain vaiheessa yllätyt mukavasti, kun huomaat, että sinulle on kertynyt mukava summa syrjään hätätilanteita varten. Kuuden kuukauden puskurin kerryttämiseen menee toki hetki aikaa, mutta sitten kun se on kasassa, ajattele mihin kaikkeen muuhun voit sen jälkeen säästää rahaa.

Nyt on ainoa oikea aika aloittaa


Minulle parasta oli, kun näytin itselleni, että pystyn säästämään. Enää minun ei tarvitse mennä nukkumaan miettien, miten saa seuraavan kuun vuokran maksettua. Laittamalla raha-asiani kuntoon, olen pienentänyt omaa stressikuormaani valtavasti ja voin nukkua yöni rauhassa. Säästämällä voin myös toteuttaa haluamiani pienempiä ja suurempia asioita hyvällä omallatunnolla.

Olisiko sinun nyt aika todistaa itsellesi, että sinäkin pystyt säästämään?

Mitä varten sinä voisit nyt alkaa säästää?


Haluatko saada tavoitteesi päivittäisen toiminnan tasolle ja tuloksia?
Haluatko saada asioita aikaan ja päästä elämässäsi eteenpäin?

Tilaa maksuton Luo onnistunut päivä -ohjeistus.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.