25. huhtikuuta 2017

Onnistuneen päivän suunnittelu

Kun olet ensin selvittänyt, käytätkö aikasi oikeisiin asioihin ja aloittanut päiviesi suunnittelun, on seuraava askel saada suunnitelma toimimaan.


Yksi haaste suunnitelmaa tehdessä on osata arvioida, kuinka kauan kuhunkin tehtävään kuluu aikaa.

Jalat maassa ja kello kädessä


Tavoitteissa on hyvä tähdätä korkeammalle ja jopa mahdottomaan, mutta päiväsuunnitelma kannattaa pitää realistisena.

Päivässä on rajattu määrä tunteja, joten yhdessä päivässä ei kannata suunnitella tekevänsä viikon tai edes kahden päivän töitä. Ei ole kenenkään etu, jos epärealistinen suunnitelmasi aiheuttaa sinulle kiirettä ja stressiä, ja päivän päätteeksi olet tyytymätön, kun et ehtinyt tehdä kaikkea sille päivälle suunniteltua.

Onnistumisen kokemukset kantavat paremmin huomiseen ja pidemmälle tulevaisuuteen kuin jatkuva riittämättömyyden tunne. Suunnittele onnistunut päivä ja anna itsellesi mahdollisuus onnistua - joka päivä.


Ajankäytön arviointi


Tässä sinulle muutamia vinkkejä, miten kannattaa toimia erilaisten tehtävien suhteen päiväsuunnitelmaa tehdessä.

Aikaan sidottu asia ja meno


Selkeän alkamis- ja loppumisajan sisältävät tehtävät ovat helppoja ajankäytön arvioinnin kannalta, joten siksi suosittelen aloittamaan päivän suunnittelun aina niistä. Tällaisia ovat esimerkiksi työ- ja koulupäivät, ohjatut harrastukset ja erilaiset tapahtumat.

Toki, jotta suunnitelmastasi tulee realistinen, tulee sinun huomioida myös valmistautumiseen ja mahdollisiin siirtymisiin kuluva aika.

Tietyn keston tehtävä


Tietyn keston pituinen tehtävä on asia, joka vie sen ajan, jonka se vie. Sitä ei voi nopeuttaa, mutta se ei myöskään veny pidemmäksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta tehtävästä on pyykkien pesu. Pesukone pesee pyykkiäsi valitsemasi pesuohjelman keston mukaisesti. Myös esimerkiksi tv-ohjelman tai virtuaalisen nauhoitetun jumppatunnin kesto on aina etukäteen tiedossasi.

Loppuunsaatettava tehtävä


Loppuunsaatettava tehtävä on jokin selkeästi rajattu tehtävä, jonka pystyt suorittamaan loppuun sen päivän aikana. Kyseessä voi olla esimerkiksi jonkin ison projektin selkeästi rajattu seuraava pieni askel.

Jos kyseessä on säännöllisesti toistuva tehtävä, osaat todennäköisesti suhteellisen tarkkaan arvioida, kuinka kauan sen tekemiseen menee.

Jos taasen tehtävän loppuunsaattaminen on ajankäytöllisesti täysi mysteeri, kannattaa sille antaa etukäteen määritelty aikaraja.

Aikarajattu loppuunsaatettava tehtävä


Normaaliin arkeen sopivampi tapa määritellä tehtävien valmistumista on rajoittaa tehtävän vievä aika.

Määrittele tehtävä kuten edellisessä kohdassa, mutta nyt anna tehtävän suorittamiselle myös aikaraja, esimerkiksi yksi tunti. Tee asiaa niin pitkälle kuin tunnissa ehdit, ja sitten anna sen olla siltä päivältä.

Voi olla, että saat vietyä tehtävän loppuun annetussa ajassa, tai sitten se voi jäädä täysin kesken, mutta ainakin tiedät tehneesi asian eteen jotain budjetoimasi ajan verran sinä päivänä.

Aikarajattu luova työ


Luova työ ei periaatteessa koskaan tule valmiiksi, sillä aina voi tehdä paremmin tai toisin. Luova työ valmistuu vasta, kun sen tekijä päättää lopettaa sen tekemisen tai ei syystä tai toisesta pysty enää jatkamaan sen työstämistä.

Jos haluat tällaisten tehtävien valmistuvan, sinun on opittava päästämään irti ja tyytymään siihen, mitä olet saanut aikaan. Päätöshetki voi olla ulkopuolisen voiman määrittämä pakko kuten julkaisun deadline tai yksinkertaisesti riittävän hyvän hyväksyminen. On vain tehtävä päätös, että nyt on valmista.

Aikarajattu loputon tehtävä


On myös olemassa tehtäviä ilman selkeää valmistumisen ja päätepisteen merkkipaalua. Tämä koskee etenkin opiskelua ja oppimista. Aina voi oppia uutta, ja sehän juuri on yksi oppimisen iloista. Aina voi kehittyä ja olla parempi.

Mutta jotta saisit aikaansaamisen kokemuksia ja saisit tehtävän sisällytettyä päiväsuunnitelmaasi, on tällaiselle tehtävälle hyvä antaa aikaraja.

Itse kirjoitan aikarajan tehtävän perään, esimerkiksi opiskelu 30' eli käytän opiskeluun 30 minuuttia päivässä. Toisaalta kyseessä on myös tavoite, eli olen asettanut tavoitteeksi käyttää vähintään puoli tuntia päivässä uuden asian opetteluun.

Ajankäytön seuranta


Suunnitelman teon lisäksi sinun kannattaa seurata toteutunutta ajankäyttöäsi. Mittaa kuinka kauan sinulla menee kunkin tehtävän tekemiseen ja kirjoita toteutuneet minuutit arvioitujen minuuttien perään. Siten opit pikkuhiljaa arvioimaan paremmin tehtävien vievää aikaa.

Kun opit tuntemaan todellisen ajankäyttösi, madaltaa se kynnystä tehdä ikäviäkin asioita, sillä tiedät, ettei niihin oikeasti mene niin kauan aikaa kuin kuvittelet. Toisaalta opit rajoittamaan viihdepuolta, kun tiedät, että saat siihen uppoamaan loputtomasti aikaa, jollet ole varovainen.

Toggl


Oma suosikkini ajankulun hahmottamiseen on Toggl. Sen avulla voin seurata ajankäyttöäni sekä tietokone- että puhelinapplikaation avulla ja viikon jälkeen saan sähköpostiini raportin, josta näen mihin olen aikani käyttänyt.

Ajantaju hämärtyy yllättävän paljon työskennellessä, mutta Toggl:n avulla näen, kuinka kauan olen jo viettänyt käsillä olevan tehtävän parissa. Joskus pitkältä vaikuttava aika on vain pari minuuttia, kun taas toisissa tehtävissä saattaa aika vierähtää todella nopeasti.

Vartissakin ehtii paljon


Tehokkaalla ajankäytöllä ehtii lyhyessäkin ajassa yllättävän paljon. Tee päiväsuunnitelmasi periaatteella tärkein ensin, ja sitten käytä käytettävissäsi oleva aika päivän tärkeimmän asian edistämiseen.

Uskon, että jokaiselta löytyy ainakin vartti päivässä omien tavoitteiden edistämiseen.

Vartti päivässä riittää esimerkiksi hienosti, jos haluat oppia jotain uutta. Vartti päivässä on jo 15 minuuttia enemmän kuin ei mitään. Viikossa siitä tulee jo melkein kaksi tuntia.

Kaikkea ei voi saada nyt ja heti, mutta kärsivällisyydellä ja sinnikkyydellä pääsee paljon pidemmälle kuin lyhyellä kertarykäisyllä.


Haluatko saada tavoitteesi päivittäisen toiminnan tasolle ja tuloksia?
Haluatko saada asioita aikaan ja päästä elämässäsi eteenpäin?

Tilaa maksuton Luo onnistunut päivä -ohjeistus.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

18. huhtikuuta 2017

Miten olla aina ajoissa

Myöhästeletkö? Tai lähdetkö yleensä kauhealla kiireellä, jotta ehdit sovittuihin tapaamisiin?

Elämän perässä juokseminen ja jatkuvassa kiireessä eläminen ei tee kenellekään hyvää. Siksi paljastan sinulle nyt omat strategiani, miten vältän myöhästymisen ja teen omista työaamuistani mukavan rentoja.


Usko, että myöhästyminen on huono asia


Jos et usko, että myöhästyminen on huono asia, se tuskin myöskään haittaa sinua. Joten jos haluat oppia pois myöhästelystä, sinun on ensin löydettävä itsellesi syy olla ajoissa.

Myöhästyminen on huono asia, koska:

  • vaikutat epäluotettavalta
  • osoitat, ettet arvosta muita ja heidän aikaansa
  • aiheutat tarpeetonta huolta 

Ole luottamuksen arvoinen


Myöhästymällä annat itsestäsi epäluotettavan kuvan. Tapaamisen sopiminen on lupaus, jossa sovit olevasi tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Jos et toimi sovitun mukaisesti, annat kuvan, että lupauksesi ovat arvottomia tai että et ainakaan arvosta niitä niin paljon, että vaivautuisit toimimaan lupaamasi mukaisesti.

Arvosta muita ja heidän aikaansa


Olemalla myöhässä osoitat, että et arvosta muiden aikaa. Mutta sinun aikasi ei ole yhtään muiden aikaa arvokkaampaa, eikä sinulla varsinkaan ole oikeutta tuhlata muiden aikaa myöhästymällä.

Mitä vähemmän ihmisiä sovitussa tapaamisessa on, sitä isompi merkitys myöhästymiselläsi on. Kahdenkeskisestä kohtaamisesta myöhästyminen on pahinta, koska koko tapaamista ei ole ennen kuin sinä suvaitset saapua paikalle.

Ryhmässä sinua joko odotetaan, että päästään aloittamaan tai, jos ei odoteta, aikaa joudutaan kuitenkin yleensä käyttämään kertaamiseen, kun saavut paikalle.

Voit myös olla varma siitä, että satojen ihmisten seminaarissakin joku häiriintyy myöhässä tulijasta, vaikka kuinka yrittäisit hiipiä takariviin.

Ilmoita myöhästymisestäsi etukäteen


Jos tiedät myöhästyväsi tai sen mahdollisuus on olemassa, on kohteliasta ilmoittaa asiasta heti kun pystyt. Sinun ei tule odottaa sovitun tapaamisajan yli ilmoittaaksesi myöhästymisestäsi.

Yleensä myöhästymisen voi ennakoida, koska tiedät, kuinka kauan sinulla vähintään menee matkoihin. Jos et ole vielä edes valmis lähtemään, vaikka sinun pitäisi olla jo menossa, voit olla varma myöhästymisestäsi.

Arvioi milloin mahdollisesti ehdit paikalle. Näin toinen osapuoli osaa varautua myöhästymiseesi. Voi myös olla, että kiireesi katoaa kokonaan, jos myöhästymisesi sekoittaa toisen aikataulut niin, että on vain parempi sopia kokonaan uusi tapaamisaika.

Ikävin tilanne ehkä kuitenkin on, jos aiheutat myöhästymiselläsi huolta toiselle. Ei ole kiva odottaa ja murehtia, onko kenties sattunut jotain. Jos kerran myöhästyt, säästä odottaja edes huolestumiselta ilmoittamalla, että olet kyllä tulossa, mutta myöhässä.

Aina ajallaan


Jotta olisit aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa, sinun on suunniteltava onnistumisesi.


1) Selvitä matka-aika


Matka-aikaan vaikuttavat etäisyys, kulkuväline, muu liikenne, sää ja oma senhetkinen kuntosi.

Kun asia on niin tärkeä, että myöhästymisen mahdollisuus on kokonaan suljettava pois, kannattaa varata aikaa poikkeustilanteiden varalle. Julkisilla liikkuessa kannattaa lähteä liikkeelle vähintään yhden vuoron puskurilla. Näin et myöhästy, vaikka yksi vuoro jäisi välistä tai olisi myöhässä. Autolla liikkuessa on myös hyvä varata ruuhkavara.

Huomioi matka-ajassasi myös aika, joka kuluu esimerkiksi julkisen liikenteen pysäkille kävelemiseen, auton ikkunoiden skrapaamiseen tai polkupyörän kellarista noutamiseen.

2) Selvitä lähtövalmisteluihin kuluva aika


Jotta osaat varata riittävästi aikaa lähtövalmisteluihin, sinun on ensin hahmotettava, mitä sinun tulee tehdä ennen lähtöä ja sitten selvitettävä, kuinka paljon sinulla kuluu aikaa kaiken sen tekemiseen.

Mitä kaikkea sinun tulee tehdä ennen lähtöä? Esimerkiksi:

  • peseytyminen
  • pukeutuminen
  • hiusten laitto
  • meikkaus
  • kamojen pakkaus
  • syöminen
  • eväiden laitto

Entä kuinka paljon sinulla kuluu aikaa kaiken sen tekemiseen? Et tiedä, jollet mittaa.

Ota vastuu omasta aikataulustasi, ja ole valmis lähtöön silloin kun on aika. Kun olet menossa juhliin tai vastaavaan, kannattaa varata runsaammin aikaa, sillä todennäköisesti haluat myös valmistautua paremmin.

Jos tiedät, että puolisollasi ja/tai lapsillasi on tapana myöhästyä lähtöajasta, luo joustovaraa antamalla sen verran aikaisempi lähtöaika kuin mitä heillä on tapana myöhästyä.


3) Tee lähtösuunnitelma


  1. Mihin olet menossa? 
  2. Mikä on tapaamisen tärkeysaste? (ei saa myöhästyä missään tapauksessa vs. jossain vaiheessa paikan päälle ehtiminen riittää)
  3. Millä matkustat ja monelta?
  4. Monelta sinun pitää lähteä kotiovesta, jotta ehdit suunnittelemaasi kulkuvälineeseen?
  5. Monelta sinun pitää alkaa valmistautua lähtöön, jotta olet valmis silloin kun sinun pitää lähteä?

Aina ajoissa töissä


Käytännössä ajoissa oleminen toteutuu työaamuina siten, että minulla on mielessäni tarkistuspisteitä, joista tiedän, olenko suunnittelemassani aikataulussa.

Klo 5 on tarkoitus aloittaa aamiaisen valmistus. Ehdin kyllä vielä, jos aloitan sen teon viimeistään varttia yli, mutta sitten ei jää aikaa nauttia aamiaista rauhassa blogeja lukien.

Klo 5:30 on tarkoitus alkaa valmistautua lähtöön eli pukea, meikata, laittaa hiukset ja pakata eväät ja muu tarvittava. Takaraja valmistautumisen aloittamiselle on klo 5:40, mutta sitten ei ole aikaa millekään ylimääräiselle.

Kun kello lähestyy kuutta, on aika aloittaa lopulliset lähtövalmistelut ja pukea ulkovaatteet.

Ulko-ovesta on poistuttava klo 6-6:10 välillä riippuen sää- ja keliolosuhteista.

Kun toimin näiden ennalta määriteltyjen tarkistuspisteiden mukaan, ehdin hienosti töihin.

Joustovara luo kiireettömyyttä ja rauhaa


Aamuaikataulussani on joustovaraa, koska inhoan kiirettä, etenkin aamulla. Haluan valmistautua töihin lähtöön rauhassa.

Jos haluan laulaa ja tanssia yhden biisin, tai vaikka kaksi, ehdin tehdä sen. Jos kaadan teekuppini sisältöineen lattialle, ehdin siivota aikaansaannokseni ilman töistä myöhästymistä. Jollekin pienelle ylimääräiselle on aina hyvä olla aikaa.

Odottaminen on parempi kuin myöhästyminen


Jos syy myöhästelyysi on se, ettet halua joutua odottamaan, älä odota. Voit vaikka päättää jo etukäteen, mitä teet ollessasi ajoissa. Älypuhelinten aikana kenellekään ei voi tulla tylsää odottaessaan muutaman minuutin.

Tässä muutamia suosituksia, mitä voit tehdä odottaessasi:

  • ole läsnä tilanteessa ja tarkkaile ympäristöäsi
  • meditoi keskittyen hengitykseesi
  • valmistaudu tapaamiseen
  • kuuntele äänikirjaa tai musiikkia
  • lue kirjaa, blogia tai lehteä
  • lähetä viesti rakkaallesi
  • haaveile ja unelmoi
  • visioi tavoitteitasi
  • mieti mitä kaikkea hyvää on jo tapahtunut päivän aikana

Paras on, kun teet jotain, mikä valmistaa sinua tulevaan tapaamiseen. Olet paljon mukavampi kohdattava hymyssä suin kuin kieli vyön alla.


Haluatko saada tavoitteesi päivittäisen toiminnan tasolle ja tuloksia?
Haluatko saada asioita aikaan ja päästä elämässäsi eteenpäin?

Tilaa maksuton Luo onnistunut päivä -ohjeistus.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

11. huhtikuuta 2017

Tavoitetsemppari (Accountability Partner)

Hyvä tavoitetsemppari toimii erinomaisena kannustajana päiväsuunnitelman rinnalla, kun haluat saada enemmän tärkeitä asioita aikaan ja toteuttaa tavoitteesi.


Mikä ihmeen tavoitetsemppari?


Tavoitetsemppari on henkilö, jolle olet tilivelvollinen tavoitteidesi eteen tekemistäsi asioista. Kun kerrot toiselle, mitä aiot saada aikaan, saa se sinut sitoutumaan paremmin ja toimimaan päämäärätietoisemmin asettamiesi tavoitteiden eteen.

Kyseessä on kahden ihmisen välinen tasavertainen valmennussuhde, jossa molemmat ovat tilivelvollisia toisilleen ja hyötyvät yhtä lailla. Parhaiten homma toimii, kun teillä on samansuuntainen tavoite ja suhteellisen sama lähtötaso, sillä ideana on tehdä matkaa yhdessä.

Tavoitetsempparia ei tule sekoittaa valmennukseen tai mentorointiin, jossa toinen henkilö on toista kokeneempi käsiteltävässä aiheessa ja huomio on kokonaan valmennettavassa tai mentoroitavassa.

Milloin on hyvä aika tavoitetsempparille?


Tavoitetsempparista on hyötyä aina kun haluat kehittyä, esimerkiksi vakiinnuttaa uuden tavan tai saavuttaa jonkun tavoitteen.

Ehkä haluat liikkua säännöllisesti, noudattaa tasaista ruokarytmiä tai muuttaa ruokavaliota. Ehkä haluat aloittaa yritystoiminnan tai viedä nykyistä toimintaa eteenpäin. Ehkä haluat siivota kotisi turhasta tavarasta. Projektissa kuin projektissa tuesta ja siten myös tavoitetsempparista on hyötyä.

Miksi se toimii?


Tilivelvollisuus toiselle omista tekemisistään saa monet toimimaan omien tavoitteidensa eteen, vaikka mikään muu ei muuttuisi. Ei nimittäin ole kiva kertoa toiselle viikosta toiseen, ettei ole tehnyt mitään asettamiensa tavoitteiden eteen. Jossain vaiheessa varmasti alkaa tuntua pahalta, jos joutuu joka viikko kertomaan taas lusmuilleensa itse asettamiensa tavoitteiden kanssa.


Viikkotapaaminen


Sovi tavoitetsempparisi kanssa vähintään viikoittain toistuva tapaaminen. Vielä parempi, jos se toistuu joka viikko samana päivänä samaan aikaan, jolloin se on helpompi muistaa.

Tapaatteko kasvotusten, puhelimitse vai internetin välityksellä, on täysin teidän itsenne valittavissa. Kasvotusten tapaaminen on toki aina hyvä, jos siihen vain on suinkin mahdollisuus. Mutta siitä ei kannata ottaa stressiä, vaan välimatka tai ajanpuute ovat mainioita syitä kilauttaa tavoitetsempparillesi puhelimitse. Puhelimessa on myös helpompi pitää asiat jämptinä.

Minun tavoitetsempparini asuu tunnin automatkan päässä, joten meillä on sovittuna puhelinaika viikoittain maanantai-iltapäivisin.

Puhelun kestoksi olemme sopineet puoli tuntia eli kummallekin 15 minuuttia neljän kysymyksen läpikäymiseen. Vuorottelemme vuoroviikoin kumpi soittaa ja aloittaa. Parittomilla viikoilla minä soitan ja olen ensin tsempattavana.

Tapaamisen sisältö ja rakenne


Voit sopia tavoitetsempparisi kanssa tapaamisen rakenteen ja sisällön täysin vapaasti, mutta tässä on toimivaksi todettu rakennerunko, jonka ehtii käydä läpi molempien osalta hienosti puolessa tunnissa:

  1. Viime kerran sitoumukset
  2. Tämän hetken haasteet
  3. Nyt työn alla
  4. Ensi kerran tavoitteet

1. Viime kerran sitoumukset


Käydään läpi, ovatko viime kerralla asetetut tavoitteet toteutuneet.

Nyt ei ole tarkoitus velloa epäonnistumisissa tai tekemättä jättämisissä. Kerro ainoastaan, teitkö mitä suunnittelit, vai et.

Tämän on tarkoitus olla eteenpäin vievää, joten ei käytetä turhaan aikaa selittelyyn. Seuraavassa vaiheessa pureudutaan tarkemmin haasteisiin.


2. Tämän hetken haasteet


Käydään läpi, missä sinulla on tällä hetkellä ongelmia tai mikä tuntuu vaikealta.

Toiselle avautuminen voi saada sinut näkemään uuden ratkaisun asiaan, tai toisen kysymykset voivat saada sinut näkemään asiat eri tavalla. Ehkä saat oivalluksen, miten voisit lähetystä asiaa toisin, tai huomaat vain tehneesi kärpäsestä härkäsen.

3. Nyt työn alla


Kerro, minkä parissa työskentelet parhaillaan, mistä onkin luontevaa edetä seuraavaan ja viimeiseen kohtaan.

4. Ensi kerran tavoitteet


Mitä aiot saada tehtyä seuraavaan tapaamiseen mennessä?

Sinun ei tarvitse liioitella, vaikka tavoitteiden kohdalla kurkottaminen korkeammalle kuin on realistista onkin usein hyväksi ja saa sinut ponnistelemaan enemmän tavoitteidesi eteen. Älä siis päästä itseäsi liian helpolla, mutta muista myös, että yksikin tehty asia on jo parempi kuin ei mitään. Itse valitset, mitä vauhtia haluat ja pystyt etenemään kohti tavoitteitasi.

Pidä kirjaa tavoitteista


Hyvät muistiinpanot vahvistavat tilivelvollisuutta, sillä toinen ei voi lusmuta ja toivoa, että olet unohtanut, mitä hän suunnitteli tekevänsä. Kummatkin kirjoittavat tapaamisen aikana aina sekä omat että toisen tavoitteet muistiin.

Millainen on hyvä tavoitetsemppari?


Ideaali on, että molemmat osapuolet ovat oikeasti motivoituneita saamaan asioita aikaan tavoitteidensa eteen, ja että teillä on edes jollain tasolla yhteneväinen arvomaailma.

On parempi, että tavoitetsempparisi uskaltaa sanoa asioita suoraan, eikä vain mielistele sinua. Hyötyä ei synny, jos annatte toistenne lusmuilla vapaasti. Mutta ei myöskään arvostella tai haukuta, vaan pysytään aina asiallisina.

Kelle tahansa voi tulla huonoja hetkiä ja aikoja. Silloin hyvin valittu tavoitetsemppari tukee ja tuuppii hieman eteenpäin, jotta pääset taas jatkamaan matkaa omin avuin. Ei nimittäin ole häpeä pyytää apua, vaan on häpeä jäädä yksin murehtimaan ja märehtimään. Kaikesta ei tarvitse, eikä myöskään voi, selvitä yksin.

Joskus riittää, että toinen näkee tilanteen ulkopuolelta ja pystyy kertomaan, miltä asia siltä kantilta näyttää. Ei nimittäin ole tarkoitus ratkoa ongelmia toisen puolesta. Toki saat auttaa, jos osaat, mutta se ei ole tarkoitus. On vain tarkoitus toimia peilinä, jotta toinen saa uuden näkökulman asiaan. Itselle suurena mörkönä näyttäytyvä asia voi olla toisen näkökulmasta vain pieni hidaste.

Me kaikki kompuroimme välillä tai eksymme matkalla. Joskus vain pieni töytäisy oikeaan suuntaan tai muutama kannustava sana riittää, että pääsee jälleen jatkamaan matkaa.

Mistä löytää tavoitetsemppari?


Ehkä sinulla on nyt jo mielessäsi joku kaveri tai tuttava, joka voisi sopia täydellisesti tavoitetsemppariksesi. Tai jos nykyisestä tuttavapiiristä ei löydy sopivaa, pidä silmät ja korvat auki niin töissä, harrastuksissa kuin tapahtumissakin, missä ikinä liikutkin.

Tutustu uusiin ihmisiin. Kysele, mistä he haaveilevat tai minkä tavoitteen eteen he tekevät parhaillaan töitä. Sitä ei koskaan tiedä, milloin kohtaa ihmisen, jonka kanssa vain synkkaa, ja jonka kanssa voi puhua avoimesti.

Oman tavoitetsempparini tapasin aikoinaan töiden merkeissä. Työt ovat molemmilla sittemmin jo vaihtuneet, mutta edelleen potkimme toisiamme eteenpäin elämän taipaleella.

Nyt on aika -sisäpiirissäkin on ihania ihmisiä. Rohkeasti vain tutustumaan. Tavoitetsempparisi voi olla lähempänä kuin arvaatkaan.


Tavoitetsemppari Nyt on aika -sisäpiiristä?


Nyt on aika -sisäpiiri on facebookissa toimiva ryhmä, jossa keskustelemme viikkokirjeen aiheista ja oman elämän kehittämisestä. Olet lämpimästi tervetullut lämpimän positiiviseen joukkoomme.

Huom: Kun olet lähettänyt liittymispyyntösi ryhmään, lähetän sinulle muutaman kysymyksen facebook-viestillä, joten tarkkaile viestipyyntöjäsi. Hyväksyn sinut ryhmään vasta, kun olet vastannut viestiini.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

4. huhtikuuta 2017

Näin edistät tavoitteitasi päivittäin

Jos voit päästä asettamiisi tavoitteisiin jatkamalla samalla tavalla kuin tähänkin saakka, et ole asettanut tavoitteitasi tarpeeksi korkealle.

Kasvu ja kehittyminen tapahtuvat aina mukavuusalueemme ulkopuolella, joten aika ajoin on hyvä tarkastaa, onko toimintasi tarpeeksi kehittävää:
  • Pääsetkö haastamaan itsesi?
  • Joudutko ponnistelemaan ja tsemppaamaan?
  • Pakottavatko tavoitteesi sinut epämukavuusalueelle?

Epämukavuusalue kutsuu


Fyysisessä kehittymisessä ymmärrämme sen helpommin. Kun haluat kasvattaa lihaksiasi tai parantaa aerobista kuntoasi, on sinun haastettava itsesi.

Jos teet vain sen verran kuin mukavalta tuntuu, on kehitystä turha odottaa. Parempien tulosten eteen on oltava valmis tekemään töitä.

Mutta pääsetkö äärirajoille ollessasi yksin? Vai päästätkö itsesi helpolla heti, kun kukaan ei ole näkemässä?

Jonkun vahtiessa ja tsempatessa vierellä meistä jokainen varmasti pystyy parempiin tuloksiin. Vielä jaksaa. Jaksaa jaksaa.

Mutta entä sitten muut tavoitteet? Sellaiset, joita varten ei lähdetä lenkille ja tehdä punnerruksia. Sellaiset, jotka vaativat sinulta hieman erilaisia ponnisteluja. Miten varmistat, että kehityt ja pääset eteenpäin? Mistä edes tiedät, mikä on se yksi punnerrus enemmän?

Päiväsuunnitelma mielen personal trainerina


Päiväsuunnitelma toimii loistavana mielen personal trainerina, joka kannustaa sinua edistämään tavoitteitasi, myös niitä liikunnallisia. Se auttaa menemään epämukavuusalueelle, jossa kehityt henkisesti ja saat siten yhä parempia tuloksia aikaan.

Päiväsuunnitelman avulla tuloksiin


Tämä päiväkohtainen suunnitelma on se, joka saa minut pidettyä ruodussa. Vaikka konkreettisesti kyseessä on pelkkä paperi, jolla on tekstiä, saa se minut tekemään asioita tavoitteideni eteen.

Jos asia ei ole suunnitelmassani, sitä ei todennäköisesti tapahdu. Totta kai teen sekä huonot että hyvät pinttyneet tavat ilman suunnitelmaakin, mutta jos jättäytyisin pelkästään jo opittujen tapojen varaan, ei toimintani olisi silloin kovin tavoiteorientoitunutta. Saisin asioita aikaan, mutta ne eivät olisi niitä, jotka juuri sillä hetkellä ovat tärkeimpiä.


Kalenterin orja vai herra?


Kaikki eivät ymmärrä suunnitelman mukaan elämistä. Ihmettelevät, eivätkö asiat tulisi hoidettua muutenkin.

Siinähän se juju onkin. Eivät tulisi. Eivät ainakaan minun elämässäni.

Tee se vain


Kun tehtävä on kirjattu päiväsuunnitelmaani, käyn sen kimppuun. En mieti, onko se vaikea tai osaanko sitä. Ryhdyn vain suunniteltuihin toimenpiteisiin. Sillä tavalla kehityn ja kehitän itseäni. Tavallaan huijaan ja pakotan itseni tekemään asioita, joita en mukavuudenhalussa haluaisi, kirjaamalla ne päiväsuunnitelmaani.

Tärkeät heikot hetket


Suurin syy tekemättömyyteen on lykkääminen. Aina on jotain kivempaa, helpompaa tai kiireellisempää tekemistä tarjolla. Siksi on erittäin tärkeää olla suunnitelma laadittuna etukäteen niille hetkille, jolloin tietää, että olisi aika tehdä jotain tärkeää, mutta on suuri riski päätyä tekemään jotain vähemmän tärkeää.

On hyvä tiedostaa omat heikot hetkensä. Minulle näitä tärkeitä hetkiä ovat aamulla herättyäni ja töiden jälkeen kotiin palattuani.

Aamulla ennen töitä


Aamulla, kun puoli neljän aikaan istahdan silmät vielä unenpöpperössä koneen ääreen, mieleni haluaisi tehdä jotain kevyttä ja helppoa kuten lukea sähköposteja. Mutta koska kirjoittaminen on priorisoitu päivän tärkeimmäksi tehtäväksi, aloitan päiväni sillä.

Aamuyön tunnit eivät olisi oma valintani päivän tärkeimmän tehtävän tekemiselle, mutta tämänhetkisessä elämäntilanteessa, kun en työllistä itseäni vaan käyn palkkatöissä, on se paras mahdollinen aika kirjoittamiselle.

Sillä vaikka en olisi aamulla vielä täysin herännyt, on kuitenkin mieleni virkeä ja puhdas päivän tapahtumista, ja se on huomattavasti parempi olotila keskittymistä ja luovuutta vaativiin töihin kuin työpäivän jälkeinen fyysinen ja henkinen uupumus. Iltapäiviin säästän, jos vain suinkin mahdollista, kaikki helpot, nopeat ja vähäistä tai lyhyttä keskittymistä vaativat tehtävät.

Iltapäivällä töiden jälkeen


Töiden jälkeen olen usein väsynyt, sillä ylityöt ja fyysisesti rankat päivät eivät ole harvinainen ilmiö. Mutta vaikka minua ei huvittaisi, vaikka en haluaisi, vaikka väsyttäisi ja kiukuttaisi ja vaikka mitä, käyn ennakkoon päätettyjen ja edellisenä iltana tärkeysjärjestykseen laitettujen tehtävien kimppuun.

On vain rohkeasti katsottava suunnitelmasta mitä pitikään tehdä ja ryhtyä hommiin sen enempää ajattelematta. Tässä vaiheessa on nimittäin virhe ajatella, sillä jos ajattelisin, mieleni erittäin todennäköisesti yrittäisi ylipuhua minut pois tehtävien äärestä.

Heikkoina hetkinä ja päivinä saatan pakoilla tärkeitä asioita olemalla yksinkertaisesti katsomatta päiväsuunnitelmaani, mutta sellainen toiminta ei vie minua kohti tavoitteitani. Voin leikkiä hetken, ettei minulla ollut mitään tärkeää suunniteltuna sille päivälle, mutta silloin huijaan itseäni. Tiedän, että menneisyyden minä on suunnitellut jotain tärkeää ohjelmaani. Nykyminä vain kiukuttelee, eikä haluaisi uskoa. Sen mielestä viihteelle ja vapaalle heittäytyminen on sillä hetkellä tärkeintä, vaikka useimmiten se ei ole.

Totta kai työpäivän jälkeen olisi mukava rötkähtää sohvalle, mutta tiedän, että oloni on miljoona kertaa parempi, kun olen ensin edistänyt tavoitteitani ja tehtäviäni, kuin jos olen vain maannut tunnin kaksi sohvalla viihteen parissa.

Miksi haastaa itsensä? Miksei vain viettää mukava elämä?


Päiväsuunnitelma auttaa minua kehittämään itseäni ja auttamaan muita. Voisihan elämä olla helpompaa ilman tavoitteita, sitoumuksia ja lupauksia, mutta olen todennut, että jos en säännöllisesti pistä itseäni selkä seinää vasten ja pakota tiukkoihin uusiin tilanteisiin, en kehity enkä kasva - enkä sitten voi hyvin.

Jokapäiväinen taistelu mielen mörköjä vastaan


Tämäkään teksti ei synny ilman sisäistä taistelua ja epämukavuutta. Nautin toki kirjoittamisesta, mutta viikkokirjeen kirjoittamisprosessi on jokapäiväinen taistelu omia epävarmuuksia vastaan.

Joka päivä on ylitettävä kynnys, jotta pääsee kirjoittamaan. Joinakin päivinä sen ylittäminen on helppoa. Toisina päivinä se taas tuntuu siltä kuin pitäisi ylittää vuori.

Mutta päiväsuunnitelman avulla taistelen. Minä vain tottelen suunnitelmaa sen enempää ajattelematta ja saan tuloksia aikaan.

Joka ainoa kerta, kun saan tärkeän tehtävän tehtyä, on se voitettu taistelu mielen mörköjä vastaan.

Aina ei kuitenkaan pelkästään mustaa valkoisella riitä kannustimeksi. Silloin päiväsuunnitelman rinnalla hyvänä tukena toimii tavoitetsemppari, josta kerron sinulle lisää ensi viikolla.



Haluatko saada tavoitteesi päivittäisen toiminnan tasolle ja tuloksia?
Haluatko saada asioita aikaan ja päästä elämässäsi eteenpäin?

Tilaa maksuton Luo onnistunut päivä -ohjeistus.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.