3. kesäkuuta 2016

Helppo kahden raaka-aineen salaattikastike

Ruoassa helppous ja nopeus on valttia kuitenkaan terveellisyyttä ja makua unohtamatta, ja mielestäni tässä salaattikastikkeessa on maku kohdallaan. Ainakin huomattavasti maukkaampaa kuin pelkkä oliiviöljy.




Jos kaipaat salaattikastikkeeltasi enemmän, vain mielikuvituksesi on rajana sen maustamisessa. Tämän helpon ja herkullisen reseptin bongasin maaliskuussa 2016 pidetyn Total Wellness Summitin reseptivideosta.

Helppo ja herkullinen kahden raaka-aineen salaattikastike


  • 1 rlk oliiviöljyä
  • 1 tl omenaviinietikkaa

Mittaa ainekset lasipulloon ja sekoita. Kaada salaatin päälle ja nauti.

Valmistan yleensä isomman satsin, jotta kastiketta riittää useammalle annokselle. Lisäksi pääsen helpommalla tiskeissä kun likaan vain yhden mittalusikan eli esimerkiksi 3 ruokalusikallista oliiviöljyä ja 1 ruokalusikallinen omenaviinietikkaa.

Kun haluat panostaa raaka-aineisiin, kannattaa oliiviöljyn valinnassa kiinnittää huomiota seuraaviin ominaisuuksiin:
+ luomua
+ tummassa lasipullossa
+ kreetalainen
+ hinta vähintään 6 euroa pullolta
Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Memmas Knossos, Terra Creta ja Agrinatura.

Omenaviinietikan on myös hyvä olla luomua ja raakaa, esimerkiksi Raw Health.


Olen tyytyväinen, kun vihdoin keksin omenaviinietikalle käyttöä keittiössäkin. Kylpyhuoneen puolella se on jo käytössä kahden raaka-aineen kasvovedessäHiustenhoitoaineessa toimii valkoviinietikka. Kätevää, vai mitä.



Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella ilman sponsorointia tai affiliaattilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti