29. helmikuuta 2016

Miten tehdä parempia päätöksiä

Tämä hyvinvointivinkki liittyy päätösten tekemiseen ja siihen miten pieni ajatusmallin muutos, tai ehkä tarkemmin sanottuna näkökulman muutos, voi vaikuttaa ratkaisevasti lopputulokseen.

Tee parempia päätöksiä


Tämänkertaisen vinkin poimin Mika Poutalan kirjasta Mitä menestyminen vaatii?. Kirjassa Poutala toteaa ”Muutos on pienten päätösten tekemistä päivittäin. Pienet asiat usein tehtyinä saavat isoja muutoksia aikaan."



Ote Poutalan kirjasta:
Olin aina ajatellut asioista: ”Mitä tää nyt haittaa jos teen näin? Ei se nyt niin vaarallista ole.” Nyt ajatusmalli kääntyi päälaelleen ja ajattelin: ”Miten tämä höydyttää mua jos teen näin?” Ihan niin kuin joku olisi laittanut valot päälle ja vihdoin näin oikeasti mistä on kysymys. Suurin osa asioista, mitä tein ja ruoista mitä söin, ei todellakaan vienyt lähemmäksi omia tavoitteita. Se oli maailmaa mullistava ajatus!

Oli kyllä aika järkyttävää lukea millainen ruokavalio Poutalalla oli urheiluvuosinaan, tai treeniasenne. Toisaalta väitettiinhän aikoinaan joidenkin kisojen yhteydessä, että Usain Bolt valmistautuu kilpailuun syömällä McDonaldsin nuggetteja. Totta tai ei, niin Poutalan kirjaa lukiessa mietin, että ehkä se sittenkin voisi olla totta. Silloin aikoinaan nimittäin olin aivan varma, ettei se voi pitää paikkansa. Kai nyt huippu-urheilija tietää paremmin.

Ajatusmallin muutos kyllä vaikutti minunkin toimintaani. Kun käännetään huomio siitä, mitä haittaa tästä yhdestä suklaapatukasta nyt on, siihen mitä hyötyä siitä on, niin helpommin sitä jättää menemättä kauppaan ja kaivaa vaikka raakasuklaatarvikkeet esiin ja tekee satsin susssasulavaa raakasuklaata. Tai valmistaa kupposen hyvää teetä ja käpertyy sohvan nurkkaan peiton alle hyvän kirjan kanssa. Tai jos kyse olikin nälästä eikä mielenpiristyksestä, niin syö sitten kunnon ruokaa. Tarvittaessa ateria valmistuu nopeastikin: salaattilehtiä revittynä, hapankaalia, luomu naudan jauhelihaa paistettuna, oliiviöljyä ja mausteita.

Seuraavan kerran, kun olet jonkin päätöksen edessä, mieti miten asian tekeminen hyödyttää sinua. Ei tietenkään yhdestä suklaapatukasta tai hampurilaisateriasta tai 'valitse oma vaihtoehtosi' suuressa mittakaavassa ole haittaa, mutta toisaalta - onko siitä hyötyäkään?

Ehkä tänään valitset paremmin, huomenna huonommin ja ylihuomenna taas paremmin. Mutta muista: ”Muutos on pienten päätösten tekemistä päivittäin. Pienet asiat usein tehtyinä saavat isoja muutoksia aikaan."

Suosittelen Poutalan kirjan lisäksi lukemaan Suzy Welchin 10-10-10 -päätöksentekomenetelmästä, jonka Poutalakin kirjassaan mainitsee ja Mika Poutalan vinkit tavoitteiden asettamiseen.

Nyt on aika tehdä parempia päätöksiä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti