28. toukokuuta 2013

Vie koirasi ulos päivittäin vaikket omistaisikaan koiraa

"Jokaisen ihmisen pitäisi viedä koiransa kävelylle joka päivä - vaikka ei omistaisikaan koiraa." -Professori Per Astrand, Hyvän kunnon kirja

Minusta tuo lausahdus on ihana. Ja niin totta.

Monet jopa harkitsevat koiran hankintaa sen takia, että sitten tulisi liikuttua ja käytyä ulkona. Minusta täysin väärä motiivi koiran hankinnalle. Opettelisit ensin itse liikkumaan päivittäin - ja kun se sujuu, niin mieti sitten koiran hankintaa jostain muusta syystä.

Ulkona voi käydä, vaikkei omistaisikaan koiraa. Ja kun ei ole koiraa, niin sitten kerta päivässä on jo hyvä. Jos on koira, niin ulkona tulisi käydä vähintään kaksi, mielellään kolme kertaa päivässä. Liikkumisen aloittaminen on huomattavasti helpompaa ilman koiraa.

Ulkoilun hyödyt


Kun käyt päivittäin ulkona, huomaat luonnon kiertokulun. Näet syksyn ruskan, talven lumivalkeat hanget, keväällä luonnon heräämisen uuteen kasvukauteen ja kesän vehreyden.

Ajattelin ennen, että olisi kauheaa, jos pitäisi käydä koiran kanssa ulkona päivittäin säästä riippumatta. Ajattelin, että se on enemmänkin rasite kuin ilo.

Kun sain mahdollisuuden ulkoiluttaa kaverin koiraa, huomasin tykkääväni päivittäisistä lenkeistä. On ihana seurata muutoksia luonnossa ja haistella eri vuodenaikojen tuoksuja.

Lenkkeilystä uusi nautinnollinen tapa


Kun on jonkun aikaa käynyt päivittäin ulkona, niin päivittäisen lenkin väliin jäänti tuntuu pahalta. Olemme sopineet, että minä vien koiran aamulenkille, koska olen enemmän aamuihminen. Muutamana aamuna, kun en syystä tai toisesta voinut viedä koiraa, niin oli suuri tarve päästä sitten illalla käymään ulkona. Tuntui siltä kuin päivästä jäisi muuten puuttumaan jotain oleellista ja tärkeää.

Se, mikä ennen tuntui rasitteelta, on muuttunut päivän suurimmaksi nautinnoksi. Päivittäinen kävelylenkki luo minulle mahdollisuuden olla läsnä luonnossa, ja antaa tilaa omille ajatuksille ja luovuudelle.

Ja aivan kuten kaverini totesi kerran: "Luontoon ei koskaan kyllästy." Moniin muihin asioihin kyllä, mutta luontoon ei koskaan. Vaikka se ei sinänsä muuttuisi, mutta se kuitenkin muuttuu päivittäin. Aivan kuten sinäkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti